Unikouluja vai sittenkin jotain muuta? 

Millainen maine unikouluilla mielestäsi on? Minusta tuntuu, että monilla sana ”unikoulu” nostaa hien otsalle ja palan kurkkuun. Käsite tuntuu ehkä vanhanaikaiselta ja herättää negatiivisia tunteita. Pahimmillaan unikoulun mainitseminen herättää ajatuksia hysteerisesti itkevästä vauvasta, joka jätetään yksin huutamaan ja rauhoittamaan itse itsensä, vaikka kykyjä tähän ei pienellä tai isommallakaan vauvalla vielä ole. Kiintymyssuhde on useimmille vanhemmille tuttu käsite ja mukana aina myös unikouluista keskustellessa.  

Pediatrisena uniohjaajana teen paljon, paljon muutakin kuin annan vanhemmille ohjeita unikoulujen pitämiseen. Itse asiassa, unikoulun sijaan tykkään puhua unitaitojen treenailemisesta, uniympäristön viilaamisesta sekä erityisesti päivärytmin vaikutuksista vauvan unien sujumiseen. Vanhempien toiminta vauvaa rauhoitellessa ja lasta nukuttaessa ovat nekin ihan keskeisessä roolissa, kun lähdetään miettimään ratkaisua koko perheen parempiin uniin.  

Nykyvanhemmilla toiveena on usein lempeä ja ainakin jossain määrin lapsentahtinen tapa lähteä ohjailemaan lapsen unia. Toki joissain tilanteissa perheen väsymys on jo päässyt sille tasolle, että nopeampi ryhtiliike tilanteen korjaamiseksi tuntuu tarpeelliselta. Molemmat lähestymistavat, hidas ja superlempeä tai nopea ja tehokas ovat ihan yhtä hyviä ja tärkeintä on löytää se tapa, joka sopii teidän perheenne tilanteeseen ja vauvan persoonalle parhaiten.  

Unikoulun tai unitreenien tavoitteena on usein pääasiallisesti muokata vauvan tai lapsen uniassosiaatioita ja mahdollisesti tukea myös itsenäisen nukahtamisen taitoa. Unia voi kuitenkin lähteä parantamaan, vaikka ei olisikaan valmis lopettamaan esim. imetysnukutusta tai tavoitteena on jatkaa nukkumista perhepedissä. 

Unitreenejä perheen toiveiden mukaan 

Unikoulujen ja unien treenaamisen tarve nousee usein monesta eri syystä. Taustalla on usein vanhempien väsymistä, vauvan huonotuulisuutta ja kärttyisyyttä, ja joskus ehjempiä öitä tarvitaan myös sisarusten (tai naapurien) unia rauhoittamaan. Päätös unien treenailusta on kuitenkin tultava aina perheeltä itseltään ja silloin, kun perheessä ollaan siihen valmiita. Vain tällöin motivaatio on yleensä riittävä muutosten tekemiseen. Kukaan ulkopuolinen, oli se sitten terveydenhoitaja, unikonsultti, äitikaveri tai anoppi, ei voi päättää perheen puolesta, että kyllä nyt teidän on pidettävä unikoulu! Jos perhe ei itse koe jotakin unien ominaisuutta ongelmaksi, ei siitä pitäisi muidenkaan ongelmaa tehdä <3 

Sanon usein asiakkailleni, että uusien tapojen toteuttaminen esimerkiksi imetysassosiaation tai sylinukutuksen purkamisessa on ihan tarpeeksi rankkaa. Tähän lisäksi ei tarvita vielä epävarmuutta, netin viidakossa selailua ja yöllisiä pähkäilyjä, että mitähän tässä tilanteessa NYT tekisi. Tavoitteena on aina tehdä uniohjauksessa niin hyvä suunnitelma, että sen toteuttaminen on – jos nyt ei helppoa – niin ainakin yksinkertaista ja selkeää. Täytyy olla tiedossa, millä keinoilla vauvaa lähdetään rauhoittelemaan, kuinka pitkään rauhoitellaan, milloin vaihdetaan taktiikkaa ja mitä jos tämä ei toimikaan.  

Huippulempeä tapa, assosiaatioiden kerrostaminen, syliin-sänkyyn, tassuttelu, tuoliunikoulu ja pistäytyminen. Kaikilla näillä on omat hyvät puolensa ja ne soveltuvat erilaisiin tilanteisiin ja eri ikäisille vauvoille ja lapsille eri tavalla. Myös vanhempien omat arvot vanhemmuudessa, vauvan temperamentti, vanhempien voimavarat sekä tottakai toiveet otetaan vahvasti huomioon, kun mietitään, millä tavalla esimerkiksi itsenäisemmän nukahtamisen harjoittelu olisi mukavinta aloittaa. 

Mitä kaikkea muuta voi tehdä kuin unitreenejä? 

Päivärytmi on yksi ensimmäisistä asioista, jota kannattaa lähteä tarkastelemaan vauvan tai lapsen huonon nukkumisen taustalla. Sen kuntoon saamisella voi olla todella suuria vaikutuksia nukahtamisten nopeuteen, yöheräilyjen määrään ja kestoon sekä esim. aikaisiin aamuihin. 

Hereilläoloajat ja päiväunen määrä muodostavat tärkeän kokonaisuuden, jonka avulla vauva joko jaksaa hienosti hyväntuulisena tai huonommassa tapauksessa on itkuisampi ja kärttyinen.  

Illan nukuttamishetki on usein se, jossa päivän rytmityksen onnistuminen mitataan.  Sopiva väsymystila on yksi tärkeimmistä asioista hyvin sujuvan nukahtamisen takana – ja kääntäen: jos nukahtaminen on kovin itkuisa, vaikea ja kestää pitkään, on sen taustalla suurella todennäköisyydellä se, että vauvan väsymystaso nukutuksen alkaessa on ollut väärä.  

Onkin oikeastaan aika epäreilua odottaa vauvalta uusien taitojen oppimista ja nukahtamista vähemmillä tai erilaisilla avuilla, jos emme ole huolehtineet hänen väsymystilaansa sopivaksi vaan vauva on päässyt esimerkiksi liian pitkäksi venähtäneen hereilläolopätkän vuoksi yliväsyneeksi.  

Unet ovat vahvasti kokonaisuus, johon vaikuttaa ainakin sata eri asiaa. Siksi tilanteen helpottumiseksi tarvitaan kokonaisvaltaista tarkastelua, eikä vain netistä napattua unikoulua, joka ei ehkä korjaa esimerkiksi yöheräilyjen juurisyytä. 

Uniohjauksessa perhe kohdataan kokonaisvaltaisesti ja unia lähestytään useammasta eri tulokulmasta. Ohjauksesta saatte konkreettiset neuvot juuri teidän perheen tilanteeseen teidän omien toiveidenne toimiessa lähtökohtana kaikille toimille.  

Laitetaan yhdessä perheen unet kuntoon, sillä on suuri vaikutus hyvinvointiin.