Lapsi ja perhe kuntoutuksen keskiössä

Yhteistyö ja vuorovaikutus vaikuttavuuden vahvistajana lasten toimintaterapiassa 

VAIKUTTAVIN KUNTOUTUS RAKENTUU YHTEISTYÖSSÄ 

Lasten toimintaterapiassa keskeistä ei ole ainoastaan ammattilaisen toteuttama tarkoituksenmukainen ja tavoitteellinen toiminta, vaan koko perheen ja lähiverkoston osallistaminen kuntoutukseen lapsen arjessa. Tässä artikkelissa kuvataan yhteistyön ja vuorovaikutuksen merkitystä kuntoutuksen vaikuttavuuteen, kun kuntoutuksen keskiössä on lapsi. Yhteistyö ja jatkuva vuoropuhelu toimintaterapeutin ja lähiverkoston välillä tukee lapselle merkityksellisten taitojen ja valmiuksien vahvistumista ja harjoittelua arjessa. Lapsen huoltajien kanssa tapahtuvaa yhteistyötä ei voi liiaksi korostaa, lapsi- ja perhelähtöinen lähestymistapa tukee kuntoutuksen kantavuutta arjessa. Anaby ym. (2022) osoittivat satunnaistetussa tutkimuksessa, että yhteistyöhön perustuva malli lisäsi vanhempien toimijuutta ja paransi lasten arjessa selviytymistä. Lisäksi Gagné-Trudel ym. (2024) korostavat, että perheiden osallistaminen kuntoutusprosessiin vahvistaa heidän rooliaan ja parantaa kuntoutuksen tuloksia, sillä se mahdollistaa yhteisen ymmärryksen muodostamisen ja tukee perheen sitoutumista prosessiin. 

Yhteistyö varhaiskasvatuksen, koulun ja muiden toimijoiden kanssa auttaa ammattilaista jäsentämään lapsen vahvuuksia ja haasteita kokonaisvaltaisemmin. Vastaavanlaisella työotteella mahdollistuu kuntoutuksen tarkoituksenmukaisuus sekä se, että kuntoutuksessa keskitytään tukemaan lapsen kehityksen ja hyvinvoinnin näkökulmasta keskeisten valmiuksien ja taitojen vahvistumista. 

VANHEMMAT LAPSENSA ASIANTUNTIJOINA 

Vanhemmat tuntevat parhaiten lapsensa arjen, tarpeet ja vahvuudet. Heidän asiantuntemuksensa on olennainen osa yksilöllistä ja vaikuttavaa kuntoutusta. Kun vanhemmille mahdollistuu aktiivinen osallisuus kuntoutuksen tavoitteiden asetteluun ja vuoropuhelu kuntoutusprosessin aikana on jatkuvaa, he voivat paremmin tukea lastaan myös kotiympäristössä. Tanner ym. (2023) tutkimuksessa todettiin, että vanhempien ohjaus ja osallistuminen lisäsivät sitoutumista ja tehostivat kuntoutuksen vaikutuksia. Vanhempien osallistaminen ei ole vain tiedon vaihtoa, vaan se rakentaa luottamusta ja lisää ymmärrystä lasta kohtaan. Yhteinen dialogi ja toiminnan reflektointi tukee kuntoutuksen etenemistä, se mahdollistaa tavoitteiden muokkaamisen perheen kokemusten pohjalta. 

Vaikka yhteistyö on keskeinen osa kuntoutusta, sen toteutuksessa on vielä kehittämistarpeita. Yksi suurimmista haasteista on, että vanhemmat kokevat liian usein olevansa tiedon vastaanottajia kuin aktiivisia toimijoita. Tämä asetelma voi vähentää heidän sitoutumistaan ja heikentää kuntoutuksen siirtymistä arjen tasolle. Gagné-Trudel ym. (2024) havaitsivat, että perheiden osallistaminen suunnitteluun ja päätöksentekoon, vahvistaa heidän toimijuuttaan ja lisää luottamusta ammattilaisiin sekä tekee kuntoutuksesta merkityksellisempää arjen kontekstissa. 

LAPSEN ÄÄNI KUULUU TAVOITTEISSA JA MENETELMISSÄ 

Lapsen osallisuus tavoitteiden asettamisessa on keskeistä. Kun lapsen oma näkökulma otetaan huomioon tavoitteiden asettelussa ja hän pääsee vaikuttamaan itseä koskeviin asioihin, se tukee hänen motivaatiotaan, vahvistaa itsetuntoa ja edistää sitoutumista. Osallistuminen tavoitteiden asetteluun voi tapahtua monin eri tavoin – esimerkiksi visuaalisin ja toiminnallisin menetelmin – riippuen lapsen iästä ja kehitystasosta (Robinson, Calder & Carrington, 2024). Kronsell ym. (2021) tutkimuksessa vanhemmat kokivat lapsen osallistumisen voimaannuttavana sekä lapselle että perheelle. Vanhemmat havaitsivat, että lapsen osallisuus ei vain parantanut hänen itseluottamustaan ja hyvinvointiaan, vaan myös vahvisti perhesuhteita ja tuki vanhempien roolia kasvattajina ja tukijoina. Lapsen aktiivinen osallistuminen tarjosi perheelle myös mahdollisuuden reflektoida omia arvojaan ja kasvatustapojaan, luoden ilmapiirin, jossa kuulluksi tuleminen ja yhteinen keskustelu olivat keskeisiä asioita. 

LUOTTAMUS TEKEE YHTEISTYÖSTÄ TOIMIVAA 

Vaikuttava kuntoutus edellyttää avointa ja arvostavaa vuorovaikutusta terapeutin, lapsen, perheen ja muun verkoston välillä (ks. kuva 1). Terapeuttinen vuorovaikutussuhde muodostaa kuntoutuksen perustan. Luottamus, arvostava kohtaaminen ja aito kiinnostus lapsen, perheen ja lähiverkoston näkemyksiin luovat vahvan pohjan toimivalle yhteistyölle. Gagné-Trudel, Therriault & Cantin (2024) meta-etnografiassa vanhemmat korostivat, kuinka tärkeätä on tulla kuulluksi ja ymmärretyksi arjen asiantuntijana. Myös OT-Parentship-interventiota tarkastellut Wachspress ym. (2024) tutkimus osoitti, että vanhemmuuden tukeminen ja yhteistyön tekeminen perheiden kanssa kuntoutusprosessin aikana paransi sekä vanhempien että lasten osallisuutta. Säännölliset keskustelut, yhteiset ja selkeät tavoitteet sekä jatkuva vuoropuhelu auttavat muokkaamaan kuntoutusta vastaamaan lapsen yksilöllisiä ja todellisia tarpeita. Kun yhteistyötä tehdään suunnitelmallisesti ja kunnioittavasti, kuntoutus ei jää arjesta irrallisiksi käynneiksi, vaan ulottuu lapsen arkeen ja tukee hänen toimijuuttaan eri toimintaympäristöissä. 

Kuva 1: Vaikuttavuutta lasten kuntoutukseen – kaavio (Jaana Hannikainen 2025,CC BY) 

LOPPUSANAT 

Perhekeskeinen ja lapsilähtöinen työote on keskeinen perusta onnistuneelle kuntoutukselle, mutta sen käytännön toteutuksessa ilmenee edelleen merkittäviä kehittämiskohteita. Tutkimusten mukaan erityisesti vanhempien osallistamisen aste, lapsen äänen kuuluminen tavoitteiden asettelussa sekä moniammatillisen yhteistyön jatkuvuus vaihtelevat huomattavasti, mikä vaikuttaa kuntoutuksen tuloksellisuuteen (Anaby ym., 2022; Gagné-Trudel ym., 2024). 

Vanhempien osallistuminen ei voi olla muodollista tai yksisuuntaista, vaan sen tulee rakentua aitoon kumppanuuteen, jossa vanhemmat nähdään aktiivisina toimijoina lapsensa kuntoutuksessa. Samoin lapsen osallisuus edellyttää yksilöllisiä ja kehitystasolle sopivia menetelmiä, joilla hänen näkemyksensä saadaan näkyviksi (Robinson ym., 2024). Lisäksi moniammatillisen yhteistyön rakenteet tarvitsevat vahvistamista, jotta tiedonkulku ja tavoitteiden yhteensovittaminen lapsen eri toimintaympäristöissä olisi sujuvaa ja johdonmukaista.  

Yhteissuunnittelun vahvistaminen lapsen ja lähiverkoston kanssa, jatkuva vuoropuhelu eri toimijoiden kesken sekä osallistavien menetelmien hyödyntäminen voivat konkreettisesti lisätä kuntoutuksen vaikuttavuutta. Kun lapsen arki ja perheen ääni ovat kuntoutuksen keskiössä, prosessit eivät jää irrallisiksi tapahtumiksi, vaan kytkeytyvät tiiviisti lapsen elämään. Näin voidaan rakentaa kestävämpiä ja toimivampia palvelukokonaisuuksia, jotka edistävät lapsen kuntoutuksen vaikuttavuutta arjessa. 

LÄHTEET 

Anaby, D., Law, M., Teplicky, R. & Khetani, M. (2022). Effects of a collaborative intervention process on parent empowerment and child performance: A randomized controlled trial. Physical & Occupational Therapy in Pediatrics, 42(2), 123–138. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/34449252/ 

Gagné-Trudel, S., Therriault, P.-Y. & Cantin, N. (2024). Exploring therapeutic relationships in pediatric occupational therapy: A meta-ethnography. Canadian Journal of Occupational Therapy, 91(1), 34–44. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/37852977/  

Kronsell, L., Svedberg, P., Nygren, J. & Larsson, I. (2021). Parents’ perceptions of the value of children’s participation in pediatric rehabilitation services: A phenomenographic study. International Journal of Environmental Research and Public Health, 18(20), 10948. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/34681857/  

Robinson, L., Calder, A. & Carrington, L. (2024). Collaborative goal setting for disabled children within education: A scoping review. New Zealand Journal of Physiotherapy, 52(3), 159–167. https://nzjp.org.nz/nzjp/article/view/459  

Tanner, K., O’Rourke, S., Cunningham, K., Duffin, V. & Maitre, N. (2023). Implementing parent coaching in hospital-based pediatric occupational therapy: A multisite quality improvement project. American Journal of Occupational Therapy, 77(3), 1–9. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/37251673/  

Wachspress, B., Mazor-Karsenty, T., Berger, I. & Maeir, A. (2024). Feasibility of OT-Parentship: An intervention for parents of adolescents with autism. British Journal of Occupational Therapy, 87(5), 1–9. https://journals.sagepub.com/doi/10.1177/03080226241229298?icid=int.sj-abstract.similar-articles.6