Kokonaisvaltaista kuntoutusta ja hyvinvointia tukevat palvelut vauvasta vaariin.

Sensomotorinen valmennus Mikkeli

Sensomotorinen valmennus on saatavilla Terapiaperhosen Mikkelin toimipisteessä.

Ajanvarauksen voit tehdä sähköisesti tai puhelimitse 050 47 50 560.

Refleksit muodostavat pohjan ihmisen kehitykselle. Alussa refleksien tulee syttyä ja kehoa käyttämällä ne sammuvat, jolloin uudet refleksit pääsevät syttymään ja auttamaan uusien motoristen taitojen kehittymisessä. Toisin sanoen aivoihin muodostuu hermoverkkoyhteyksiä motorisia taitoja harjoitellessa. Refleksit syttyvät ja sammuvat osin limittäin. Näitä refleksejä kutsutaan primitiivireflekseiksi, ja osa näistä reflekseistä syttyy jo kohdussa ollessa – näiden refleksien avulla vauva voi esimerkiksi kääntyillä ja imeä peukaloaan.

Myöhemmässä vaiheessa, primitiivirefleksien alkaessa sammua, syttyy myös asentorefleksejä (spatisia refleksejä), joiden kuuluu olla aktiivisena, jotta kehon toiminnot onnistuisivat jouhevasti. Näiden kehittyminen saattaa viedä jopa kolmesta neljään vuoteen ja kun nämä ovat kehittyneet, ne säilyvät läpi elämän. Nämä huolehtivat mm. tasapainosta ja suojareaktioista. 

tre sensomotorinen valmennus

Mikäli refleksien kehittyminen on häiriintynyt, aikuisuuteen mennessä keho on kehittänyt kompensaatiomekanismit, jotka kuitenkin aiheuttavat erilaisia ongelmia arjessa ja olemisessa. Huomioitavaa on myös se, että vaikka kehitys olisi lapsuudesta mennyt optimaalisesti, elämässä voi tapahtua traumoja – henkisiä tai fyysisiä – tai voit kokea pitkäjaksoista stressiä. Nämä voivat aktivoida refleksejä uudelleen päälle. 

Kartoitus aloitetaan kysymyspatteristolla, joka alkaa synnytyksestä! Voit siis valmistautua miettimällä etukäteen vauva-ajan kehityksen – koulumenestyksen – liikunnan mielekkyyden tai hankaluuden – lihasjänteyden kehossasi – häiriöherkkyyden. Säikähdätkö herkästi. Miten vuorovaikutus toisten kanssa onnistuu. Onko ruuan koostumuksella vaikutusta. Käsittelemme arjen siis kokonaisvaltaisesti.  

Alkukartoituksen liikkeillä tarkastellaan tasapainoa ja koordinaatiota. Keskustelun ja alkukartoituksen perusteella tehdään tarkennettuja refleksitestejä, joiden perusteella mietitään vastaanotolla tehtävät hoitoliikkeet ja ohjataan helpot kotiharjoitteet. Kontrollikäynnillä tarkastellaan tilanteen etenemistä ja annetaan tarvittaessa jatko-ohjeet. Tärkeää refleksien sammuttamisessa on kotona tehtävä harjoittelu. 

Voit lukea vielä lisää blogistamme: Sensomotorinen valmennus – Terapiaperhonen

Voit tulla sensomotoriselle vastaanotolle, jos huomaat itsessäsi seuraavia asioita:

  • Paikallaan istuminen on hankalaa 
  • Ryhdin ylläpito tuntuu raskaalle 
  • Kehossa on kireyksiä, vaikka teet kehonhuoltoa, lihaskuntoharjoituksia ja käyt säännöllisesti hierottavana 
  • Ärsyynnyt helposti 
  • Silmät väsyvät  
  • Olet altis loukkaantumisille, nilkat nyrjähtelevät ja törmäilet huonekaluihin 
  • Säikähdät herkästi 

 

Ensikäynnille on hyvä varata 1½h ja jatkokäynneille 1h. Ensimmäisellä käynnillä keskustelemme perusteellisesti elämäntarinastasi ja kehon toiminnan alkukartoituksen jälkeen teemme tarkentavia testejä.

Riina Manninen

Riina Manninen (Mikkeli)

  • Fysioterapeutti AMK
  • Akupunktio 
  • Sertifioitu TRE-ohjaaja 
  • Voice Massage
  • Sensomotorinen valmentaja

Hinnasto

90 min ENSIKÄYNTI 95€ 

60 min jatkokäynnit 67€

Ensikäynnille on hyvä varata 1½h ja jatkokäynneille 1h.

Käynnille tarvitset vain liikkumisen mahdollistavat vaatteet ja esimerkiksi selän tutkimista helpottaa löysä paita. 

Löydä sopiva etäaika asettamalla hakukriteerit Löydä sopiva läsnäaika asettamalla hakukriteerit

Löydä sopiva aika asettamalla hakukriteerit

Läsnäajat
Etäajat
Ei valittuja suodattimia

Aloita valitsemalla vähintään

Huom, mikäli haluat rajata esitettävät vapaat ajat tiettyyn tekijään niin aseta myös Tekijä.

Valitse vielä vähintään

Valitse aluksi

Huom, mikäli haluat rajata esitettävät vapaat ajat tiettyyn tekijään niin aseta myös Tekijä.

Varaa aika

Ajankohta:
Toimipiste:
Vastaanottotapa:
Toimipiste:
Palvelu:
Kesto:
Hinta:

Valitse tekijä

Esittely
Koulutus

Valittu tekijä

Vaihda
Tutustu Tutustu tekijään

Vastaanotolle saapuvan tiedot:

Varausehdot
2025

Varaus onnistui :)

Varausvahvistus sekä saapumisohjeet vastaanotolle toimitetaan hetken kuluttua varauksen yhteydessä antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Kuinka helpoksi koit ajanvarauksen?

Varaus onnistui :)

Varausvahvistus sekä saapumisohjeet vastaanotolle toimitetaan hetken kuluttua varauksen yhteydessä antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Lähetys onnistui, kiitos.

Palautteen lähettäminen epäonnistui

Palautteen lähettämisessä tapahtui virhe eikä palautteen lähetystä voitu valitettavasti suorittaa loppuun.

Varaus epäonnistui :(

Ajan varaamisessa tapahtui virhe eikä varausta voitu suorittaa loppuun. Siirry takaisin ajanvaraukseen ja yritä uudelleen.

Virheelliset asetukset

Yhtään lomakekenttää ei ole merkitty pakolliseksi.

Terapiaperhonen-

Tilaa meidän uutiskirje

Uutiskirjeen tilaajana saat kuukausittain vaihtuvia etuja sekä ajankohtaista tietoa meistä. 

Terapiaperhonen-

Tilaa meidän uutiskirje

Uutiskirjeen tilaajana saat kuukausittain vaihtuvia etuja sekä ajankohtaista tietoa meistä.