Häpeä on yksi yleisimmistä asioista, joita terapiassa käsitellään.

Seksuaalisuuteen liittyvissä teemoissa häpeä nousee herkästi esille, varsinkin jos mielessä on murheita tai huonoja toimintamalleja liittyen aiheeseen. Häpeä voi olla myös yksi pohjalla oleva tunne, joka aiheuttaa erilaisia työyhteisössä ilmeneviä toimintamalleja ja näiden toimintamallien myötä vuorovaikutus voi olla yhteisössä hankaloitunut. Työnohjauksessa häpeään liittyvät teemat ovat myös näkyvillä siis.

Häpeä ja sen pelko on eri asteisesti koko ajan läsnä oleva elementti meissä ihmisissä – sekä sosiaalisissa tilanteissa että myös yksin ollessa. Häpeän yhtenä tarkoituksena on ollut varmastikin evoluution edetessä suojella yksilön yhteisöä ja yhteisön välisten jäsenten välistä sidettä. Kuitenkin meissä on yksilöllisiä eroja, kuinka herkästi olemme alttiita häpeän kokemukselle. Häpeä eli kreikaksi Aidos, kytkee sanan alkuperäisen merkityksen alastomuuteen. Häpeään liittyy vahvasti kokemus nähdyksi tulemiseen ja millaisissa olosuhteissa tulemme nähdyksi. Liittyykö siihen häväistystä, naurunalaiseksi joutumista, epäonnistumisen tunteita? Häpeän perusta syntyy jo varhain lapsuudessa. Mikäli lapsi jää toistuvasti vaille vastavuoroisuutta läheiseltä aikuiseltaan, hänelle syntyy herkästi häpeän kokemus. Tämä perustuu taas ajatukseen siitä, että meillä ihmisillä on perustavan laatuinen tarve olla kontaktissa toisiin ihmisiin. Kun pyrkimyksemme vuorovaikutukseen torjutaan, keho ja mieli lamaantuvat. Ennalta ehkäisevänä elementtinä häpeä toimii kuitenkin myös meille sosiaalisten tilanteiden ohjaajana – se suojelee teoilta, jotka aiheuttaisivat yhteisön ulkopuolelle jäämistä. Häpeän toimiessa tietoisena ja ymmärrettynä ja vastavuoroisuutta suojelevana se on lyhytaikainen ja pysäytettyään vaikka yksittäisen toimimistavan, se häviää tarpeettomana. Jos häpeä jää elämään tiedostamattomana ja ymmärtämättömänä, se muuttuu pysyväksi toimintamalliksi ja useinkaan toimintamallit eivät ole vuorovaikutuksellisesti toimivia yhteisössä.

Häpeää herättävissä tilanteissa saatamme toimia esimerkiksi (1) vetäytymällä, jolloin tunnistamme häpeän, se herättää kielteisiä tunnetiloja ja saa meidät vetäytymään kontakteista, joissa tilanne voisi toistua uudelleen. Se voi myös näkyä (2) hyökkäyksenä itseä vastaan, jolloin pyrimme saamaan muiden hyväksynnän kritisoimalla itseämme ja syyttämällä itseämme voimakkaasti. (3) Hyökkäyksessä toisia vastaan emme tunnista tai hyväksy häpeäkokemusta ja pyrimme löytämään syyn hankalille tunteille itsemme ulkopuolelta syyttämällä toisia tai olemalla vihaisia muille yhteisön jäsenille. Tai saatamme toimia (4) häpeän tunnetta välttelemällä, eli emme tunnista häpeää mutta etsimme jonkin kokemuksen tai toiminnan, joka peittää hankalan tunnekokemuksen. Usein tähän toimintamalliin saattaa liittyä addiktiivisia sijaisnautintoja tai -toimintoja.

Häpeästä puhuminen terapiassa vaatii rohkeutta. Jopa avun pyytäminen ja terapiaan tuleminen voi herättää vahvat häpeän kokemukset. Häpeä häpeästä voi olla tuskallinen tunne, joka tarvitsee aikaa ja myötätuntoa. Häpeän puheeksi ottaminen saattaa ensin saada aikaan pakoreaktion ja syventää jopa häpeän tunnetta. Tästä olisi tärkeää puhua terapeutin kanssa ja ymmärtää, että halu lopettaa terapia tai hoitosuhde on osa prosessia, kun tulee näkyväksi häpeän kanssa. Ne ovat aivan normaaleja tunteita ja niiden myötätuntoinen läpikäyminen on yksi terapian tärkeimmistä lähtökohdista. Myötätuntoinen suhtautuminen omaan häpeään ja turvallisen ihmissuhteen löytäminen (esimerkiksi terapeutin kanssa), jossa ei tarvitse hävetä omia reaktioitaan, auttavat etsimään parempaa suhdetta häpeäkokemuksiin.