TRE ohjaajana oman ohjaajuuden ja oman harjoituksen etenemiselle olen kokenut tärkeäksi vuosittaiset TRE –ohjaajien tapaamiset ja koulutuspäivät, joihin olen jo osallistunut useita kertoja. Kaksi kertaa vuodessa järjestettäviin ohjaajapäiviin osallistuvat niin koulutuksessa olevat kuin jo valmistuneet. Jokaisella meistä ohjaajista on myös oma matkansa TRE:n parissa ja jokainen tuo sinne omat tarinansa. Ohjaajien tapahtumissa voi avata itseään ja kokemuksiaan, mutta siellä voi myös olla hiljaa ja kuunnella. Antaa toisten ajatusten imeytyä ajatuksiin ja tuumia onko niissä jotain omaan tarinaan lisää antavaa, uusien ajatusten siemeniä. Omien ajatusten ja olemisen kanssa saa olla turvassa. Päivien aikana tehdään harjoituksia kaksistaan tai kolmikoissa niin, että yksi tekee harjoituksen ja toinen ohjaa. Kolmikoissa tehdessä yksi toimii tarkkailijana ja osallistuu keskusteluun, jota käydään harjoituksen jälkeen.
Jokaisessa tapaamisessa on joku teema, joka tuo uutta ulottuvuutta tekemiseen ja olemiseen. Toisen ihmisen kohtaamiseen. Nyt viikonlopussa olimme refleksien parissa, sensomotorisessa tekemisessä. Sekin aihe, jota opiskelen tällä hetkellä ja sensomotorista kuntoutusta on tulossa palveluvalikoimaan myös Perhoselle ensi vuonna. Mielenkiintoista!
Ohjaajana on minulla ollut mietinnässä se, näenkö ohjauksessa olevan ihmisen tarinaa ja kehoa, osaanko tulkita liikettä “oikein”. Osaanko antaa oikea-aikaista ja oikein kohdistuvaa tukea, että ohjattava saa edetä keholleen sopivalla nopeudella. Liian aikaisin tai liian myöhään tuleva interventio voi olla jopa häiritsevä eikä sitä kukaan halua ohjattavalleen.
Mutta sitten vain asetuin toisen ihmiseen viereen ja katselin kehoa, joka vääntelehtii, kiertyy. Sormet naputtavat kuin pianon koskettimilla juosten. Hienoista lantion värinää, joka siirtyy aaltomaisena selkärankaa myöten ylemmäs saaden hartiat liikkeelle, ravistaen. Pään puistelua puolelta toiselle. Vahvaa vartalon eteentaivutusta selinmakuulta niin, että vatsalihakset puristuvat tiukasti kasaan ja kohta taas rentoutuen, vartalon laskeutuessa takaisin lattialle. Ja sitten minulle ohjaajana tulee tunne, että voisinko koskettaa rintakehää ja alavatsaa niin, että tulee venyttävä tunne otteiden välille. Kevyt ote vartalosta ja liike rauhoittuu, ja siirtyy lantion alueelle. Harjoituksen jälkeisessä keskustelussa tulee ilmi, että ote on ollut juuri kehon tarvitsema. Osasin. Vain istumalla ja katselemalla liikkuvaa kehoa. Olemalla sille läsnä.
Omien TRE –harjoitusten myötä, olen oppinut olemaan toisten tarkkailtavana, eikä se tunnu enää niin piinalliselle kuin alussa. Ei tarvitse miettiä osaanko tehdä harjoituksen oikein. (Oikeaa tai väärää liikettä ei olekaan!) Osaan kertoa mistä haluan kehoani koskettavan tai haluanko ollenkaan kosketusta. Aiemmin en ole kuunnellut niin tarkasti mitä kehoni tarvitsee; tai olen kuullut, mutta en ole noudattanut sen pyyntöä vaan ajatellut, että kyllä mä nyt tän vielä jaksan, kun on sovittukin.
TRE –harjoituksessa ei tarvitse suorittaa. Ei tarvitse jaksaa. Olla vain juuri niin kuin on. Joskus juuri ennen harjoitusta on ollut tunne, että haluan intervention (otteen) vaikka esimerkiksi olkapäästä ja kädestä. Kuitenkin harjoituksen edetessä tunne on muuttunut ja olen sanoittanut sen ohjaajalleni, etten tarvitsekaan nyt interventiota. Olen saanut kokemuksen omista rajoistani ja miten haluan niitä noudatettavan ja niiden kunnioittamisesta.
Millainen TRE –ohjaajan suhde ohjattavaan on? Tavallisesti ryhmätunnilla tai fysioterapiassa ohjaaja/fysioterapeutti on auktoriteetti, jonka sanomista kuunnellaan ja tehdään vastaan sanomatta, vaikka ohjattavan tuntemukset olisivat kivuliaatkin. Eihän tulosta tule, jos ei vähän koske… Jumppatunnilla on noloa, jos ei jaksa tehdä jotain liikettä ja joutuu esimerkiksi keventämään liikettä. Sosiaalinen paine olla samanlainen ja erottumaton. Muusta ryhmästä erottuminen on aiemmin ollut kuolemaksi, jos ajatellaan esimerkiksi jalkansa loukannutta antilooppia savannilla. Loukkaantunut erottuu saalistajan silmiin ja on kuolemanvaarassa.
TRE –harjoituksessa ohjattava saa harjoitella oman jaksamisen rajoja ja niiden asettamista. Ohjaajana minun tulisi saada kerrottua ohjattavalle, että on aivan sopivaa lopettaa harjoituksen tai liikkeen tekeminen kokonaan tai tauottaa sitä oman jaksamisen mukaan, eikä sitä tarvitse perustella mitenkään, jos ei halua. Ohjattava saa kyseenalaistaa ja kysyä asioita harjoituksen keskenkin. TRE –harjoitus on erilainen muusta vastaanotolla tapahtuvista harjoituksista tai menetelmistä – siellä ohjattava määrittelee harjoituksen pituuden ja intensiteetin.
Monta ajatuksen juonnetta. Iloa ja lempeyttä eloon!
57200 Savonlinna
Puh. 050 475 0560
50100 Mikkeli
Puh. 050 475 0560
© Terapiaperhonen. Y-tunnus 2450832-7. Kaikki oikeudet pidätetään.
Uutiskirjeen tilaajana saat kuukausittain vaihtuvia etuja sekä ajankohtaista tietoa meistä.
Uutiskirjeen tilaajana saat kuukausittain vaihtuvia etuja sekä ajankohtaista tietoa meistä.