Oletko joskus ollut tilanteessa, jossa olet saanut jumpparilta kotiohjeita, mutta niiden tekeminen ei jaksa aina innostaa? Olen koonnut tähän blogiin joitakin asioita, jotka saattavat auttaa harjoittelussasi.
Yleensä fysioterapiaa on liian vähän ja fysioterapeutin tulisi saada kuntoutuja harjoittelemaan aktiivisesti ja omatoimisesti. Taitojen karttumiseen tai kunnon kohenemiseen tarvitaan yleensä paljon harjoitusta ja toistoja. Pelkillä fysioterapiakäynneillä ei välttämättä päästä siihen mihin olisi mahdollisuuksia.
Kaikki lähtee omista tavoitteistasi. Unelmoi ja mieti mitä haluaisit saavuttaa, mieluiten mahdollisimman konkreettisesti. Usein tavoitteet liittyvät liikunta- ja toimintakyvyn parantumiseen sekä kipujen lieventymiseen. Kuvittele mitä tapahtuu kun olet saavuttanut tavoitteesi. Voit miettiä vaikka sitä, että jos tasapaino paranee niin mitä kaikkea voisit tehdä. Tavoitteiden olisi hyvä olla kohtuullisia, saavutettavissa olevia. Tässä fysioterapeutti on tukena, hänen kanssaan käydään läpi mitä kaikkea tavoitteiden saavuttaminen vaatii. Tavoitteet on tärkeää myös kirjata ylös ja niitä kannattaa fysioterapiajakson aikana myös kertailla. Välitavoitteita kannattaa myös tehdä ja niihin päästyä voi palkita itsensä vaikka jollain mukavalla tekemisellä tai hyvällä ruualla.
Yksi parhaista motivaation ylläpitäjistä on huomata oman kunnon ja taitojen kehittyminen. Harjoitteiden olisi hyvä olla sopivan haastavia ja niiden myötä voi huomata, että ”tämä ei vielä kuukausi sitten onnistunut kunnolla, mutta nythän se meni jo hyvin”. Tässä voi olla tukena myös testaus. Yleensä fysioterapiajaksolla tehdään alku- ja lopputestaukset, mutta testejä olisi hyvä tehdä myös pitkin matkaa. Fysioterapiakäynneillä on tärkeää myös kontrolloida miten kotiharjoitteet sujuvat ja tehdä niihin tarvittavia muutoksia. Muista että fysioterapeutti on tukenasi.
Tee harjoittelusta mukavaa. Monipuoliset harjoitteet on mielekkäitä tehdä. Voit käyttää myös mielimusiikkiasi taustalla tai vaikka antamaan liikkeisiin rytmiä. Mieti mikä harjoitteluaika sopii parhaiten päivärytmiisi.
Fysioterapeutin tai lähipiirin antama positiivinen palaute on tärkeää. Tässä yhteydessä positiivisuutta ei voi liikaa korostaa.
Harjoituspäiväkirjan ylläpitäminen voi auttaa harjoitteiden tekemisessä. Päiväkirjaan kannattaa merkitä harjoitteluun käytetty aika, mitä harjoitteita teit ja vaikka miten harjoitteet sujuivat.
Mikäli ryhmässä tekeminen on mahdollista, niin se olisi myös hyvä motivaation ylläpitäjä. Kavereilta saa aina tsemppiä.
Omaa kehoa kannattaa kuunnella. Mieti mitä yksittäinen liike tai liikuntasuoritus sinulle tekee. Älä suorita liikaa vaan pyri nauttimaan tekemisestäsi. Joskushan nauttiminen voi tarkoittaa myös sitä, että pistää itsensä aivan täysillä likoon, sekin voi tuntua hyvältä. Muista riittävä lepo, elämä ei saa olla pelkkää treenaamista. Ole itsellesi armollinen.
Lopuksi on hyvä muistaa että vain toteutunut harjoittelu saa aikaan muutoksia. Myöskään harjoittelun vaikutukset ei varastoidu ja siksi säännöllinen harjoittelu on tärkeää.
Treenaamisiin!
Kirjoittaja:
Terapiaperhosen fysioterapeutti
Ajan fysioterapiaan voit varata suoraan nettiajanvarauksemme kautta tai soittamalla toimistoomme 050 475 0560.
Jos kaipaat tsemppiä ja motivaatiota itsellesi tai läheisellesi kotiharjoitteluun, niin voit ostaa lahjakortin kotikäynnille suoraan verkkokaupastamme.
Tilaa meidän uutiskirje
Uutiskirjeen tilaajana saat kuukausittain vaihtuvia etuja sekä ajankohtaista tietoa meistä.
Kiitos!
Olet nyt liittynyt uutiskirjeemme tilaajaksi.