Search
Close this search box.
Kokonaisvaltaista kuntoutusta ja hyvinvointia tukevat palvelut vauvasta vaariin.

Kaire Partti (Mikkeli)

FYSIOTERAPEUTTI

Varaa aika Kairelle fysioterapiaan tai hierontaan

Kaire Partti (Mikkeli)

  • Fysioterapeutti AMK 

Heippa!

Olen fysioterapeutti Kaire Mikkelin toimipisteeltä.  

Siirryin hoitoalan puolelta kuntoutuspuolelle hiljattain, vaikka fysioterapeutiksi olenkin valmistunut jo vuonna 2020. Fysioterapeutin tutkinnon lisäksi olen taustakoulutukseltani sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja. Työkokemusta minulta löytyy psykiatriasta työterveyteen ja elintapaohjaukseen. Työtä olen siis tehnyt niin julkisella puolella kuin myös yksityisellä rintamalla. Asiakkaina minulla on ollut nuorista työikäisiin ja iäkkäisiin.  

Vapaa-ajallani liikun aktiivisesti mm. vetäen jumppia, samoillen metsässä koiran kanssa, touhuten kotiaskareita perheen parissa ja kokeillen uusiakin lajeja ystävien ja puolison kanssa. Olen helposti innostuva ja positiivisuuden kautta ajatteleva.  

Teen fysioterapian lisäksi myös mm. hierontoja. Minulle voi varata ajan nettiajanvarauksen kautta tai soittamalla. Soitan takaisin, jos en pysty vastamaan.  

FYSIOTERAPIASTA

Fysioterapeuttina olen rauhallinen ja luova, mutta melko toiminnallinen. Asiakkaiden kokonaisvaltainen kohtaaminen on minulle tärkeää, koska olemme kokonaisuus emmekä vain irrallisia osia ja kokemuksia. Lisäksi jokainen meistä on erilainen ja erilaisista taustoista sekä päivät ovat erilaisia, ja nämä asiat tulee myös huomioida terapiassa. Mm. näiden asioiden vuoksi myös pyrin hyödyntämään asiakastyössäni monenlaisia harjoitteita ja menetelmiä. Voimme miettiä myös yhdessä toimivia harjoitteita. Harjoitusvälineet ja –paikat voivat vaihdella. Perustan kuitenkin työni tutkittuun tietoon.  

Terapiassa katsomme asiakkaan kanssa yhdessä samalta puolelta asiakkaan haastetta tai haasteita, joita pyrimme yhdessä viemään sovittuun suuntaan. Kotiharjoitteet kuuluvat osaksi terapiaa.  

Ei suodattimia
Ei tuloksia valituilla hakuehdoilla.

Varaa aika

Palvelu:
Ajankohta:
Toimipiste:
Tekijä:
Hinta:
Kesto:

Varaus onnistui

Varausvahvistus on toimitettu antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Varaus epäonnistui

Ajanvarauksessa ilmeni tekninen ongelma. Ole hyvä ja yritä uudelleen oheisella painikkeella.

Virheelliset asetukset

Yhtään lomakekenttää ei ole merkitty pakolliseksi.

Terapiaperhonen-

Tilaa meidän uutiskirje

Uutiskirjeen tilaajana saat kuukausittain vaihtuvia etuja sekä ajankohtaista tietoa meistä. 

Terapiaperhonen-

Tilaa meidän uutiskirje

Uutiskirjeen tilaajana saat kuukausittain vaihtuvia etuja sekä ajankohtaista tietoa meistä.