Minä olen Satu, fysioterapeutti Mikkelin toimipisteeltä.
Minulle etenkin neurologinen fysioterapia on sydäntä lähellä ja työkokemusta on karttunutkin noin 12 vuotta tältä osa-alueelta. Olen työskennellyt niin erikoissairaanhoidon puolella kuin yksityiselläkin. Isommassa kuntoutuskeskuksessa ja myös pienemmissä yrityksissä työskentely on minulle tuttua.
Erityisesti minua kiehtoo ihmisen elämän kokonaisvaltaisuus ja sen ihmeellisyys kaikkine ulottuvuuksineen. Myöskään fysioterapia ei rajoitu ihmisen fyysisten tekijöiden huomioimiseen, vaan on otettava huomioon elämän eri osa-alueet myös kuntoutuksen suunnittelussa, tavoitteissa ja toteutuksessa.
Kiinnostukseni kokonaisvaltaiseen terveyteen ja hyvinvointiin on ohjannut minua opiskelemaan ravintoon ja ravitsemukseen liittyviä asioita. Olen koulutukseltani siis myös dipl.ravintoneuvoja.
Voit varata minulle ajan fysioterapiaan, lymfaterapiaan tai DryNeedlingiin nettiajanvarauksen kautta tai soittamalla toimistoon.
Fysioterapeuttina olen napakka ja melko vaativakin, huumoria kuitenkaan unohtamatta! Tehokkaan harjoittelun vastapainona huomioin myös palautumisen sekä rentoutumisen tärkeyden. Jokainen kohtaaminen on minun ja asiakkaan yhteinen projekti, jossa molemmat sitoudutaan tavoitteisiin ja annetaan osamme mahdollisimman hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi. Minun kanssani saa olla myös eri mieltä!
Fysioterapeutin, kuntoutujan sekä lähiympäristön tiivis yhteistyö takaa parhaimman lopputuloksen, moniammatillista yhteistyötä unohtamatta. Terapiaperhosessa työskentelen tiiviissä yhteistyössä mm. toimintaterapeuttien kanssa.
Täydennyskoulutuksiini kuuluu Vasa Concept -level 1 ja Bobath.
Käytän fysioterapiassa ja hieronnassa myös mahdollisuutena Dry Needling hoitomuotoa. Dry needling on kuivaneulausta ja eroaa itämaisesta akupunktiosta siinä, että neulotus tehdään usein syvemmälle kudokseen ja se kohdennetaan kudoskohtaisesti triggerpisteisiin. Triggerpisteet aktivoituvat usein esimerkiksi toistuvan rasituksen, stressin tai pitkittyneen kivun seurauksena. Dry needlingissä päätavoitteena usein on kivun lievittyminen.
Teen Dry Needlingiä osana fysioterapiaa sekä itsenäisenä hoitona. Voit varata ajan nettiajanvarauksen kautta.
Aloita valitsemalla vähintään
Huom, mikäli haluat rajata esitettävät vapaat ajat tiettyyn tekijään niin aseta myös Tekijä.
Valitse vielä vähintään
Valitse aluksi
Huom, mikäli haluat rajata esitettävät vapaat ajat tiettyyn tekijään niin aseta myös Tekijä.
Hyvää toimintaa on ollut. Ajat pitäneet ja asiat kaikki hoituneet. Terapia ollut mielekästä. Kaipaan paljon liikkuvuutta tukevaa harjoittelua. Todella osaavaa, ammattitaitoista toimintaa neurologisen fysioterapian osalta.
Iloinen, asiakaslähtöinen ja tsemppaava fysioterapeutti. 🙂
Yllätyin iloisesti, kun aloitin asiakkuuden joitakin vuosia sitten Terapiaperhosessa. Terapeutit ovat olleet hyvin asiakaslähtöisiä sekä kannustavia ja vastaanotolle on aina ollut mukavaa tulla käymään.
Ihania, lämpimiä, aidosti välittäviä naisia.<3
Se että kysytään, ”miten voit.” Kuunnellaan. Tulee tunne, että voi täysin avoimesti jakaa elon tuntemuksia.<3
Uutiskirjeen tilaajana saat kuukausittain vaihtuvia etuja sekä ajankohtaista tietoa meistä.
Uutiskirjeen tilaajana saat kuukausittain vaihtuvia etuja sekä ajankohtaista tietoa meistä.