Kokonaisvaltaista kuntoutusta ja hyvinvointia tukevat palvelut vauvasta vaariin.

Onnistumisen kokemuksia neurologisen puolen työnohjauksesta

Työnohjaus on tuttua sosiaali- ja terveysalalla etenkin psykiatrian puolella. Siellä työntekijät voivat saada yksilö- ja ryhmätyönohjausta sekä case-työnohjausta, mikä on todella hienoa ja tykkään tehdä työnohjauksia sielläkin ja haastaa kysymyksillä miettimään asioita monelta eri kantilta. Mutta haluaisin heittää kysymyksen ilmoille, että mitä jos muidenkin asiakasryhmien kanssa työskentelevät saisivat työnohjausta? Mitä tämä voisi tuoda tullessaan?

Yhteistyö ja yhteinen päämäärä on olennaista tavoitteiden toteutumisessa.

Olen saanut kunniaksi tehdä töitä case-työnohjausta neurologisen kuntoutujan ympärille kerääntyneiden ihmisten kanssa. Nämä ovat olleet todella innostavia ja mielenkiintoisia. Näissä taika taitaa olla siinä, että kaikki kuntoutujan elämässä olevat ihmiset läheisineen ja terapeutteineen kerääntyvät yhteen ja yhdessä mietitään, mitä kohti nyt mennään ja mitä kukakin tekee. Näin myös yhden läheisen työmäärä jää pienemmäksi, koska apuna voi olla myös sukulaisia tai naapureita. Tämä on erittäin tärkeää, koska läheisin henkilö usein huolehtii myös arkisesta hoitamisesta.

Oman mausteensa näihin on tuonut Vasa Concept -kuntoutusmenetelmä, koska siten on saatu lisää työkaluja jokaisen terapeutin työhön ja kotiharjoitteluun. Terapeuttien on tärkeää vetää yhtä köyttä, kohti kuntoutujan tavoitteita ja unelmia. En tiedä, onko näihin kerääntynyt erityisen motivoituneita ihmisiä, mutta kuntoutustulokset ovat olleet huikeita. Kuntoutuminen, kuten muutos yleensäkin, on kiinni siitä, että mitä teet päivittäin. Unelmana olisikin tehdä tätä yhteistyössä sosiaali- ja terveyspiirien kanssa. Tavoite meillä on nimittäin sama eli kuntoutujan toimintakyvyn koheneminen ja palvelujen tarpeen väheneminen (säästöt).

Mari Tynkkynen

Toimintaterapeutti AMK
Työnohjaaja
Vasa Concept -kouluttaja
Neurologisen kuntoutuksen erityiskoulutus
040 748 5390

Haluaisitko lisätietoja? Voit ottaa Mariin suoraan yhteyttä puhelimitse.

Järjestämme työnohjausta myös etäyhteydellä.

Yksilötyönohjausta voit ostaa suoraan myös nettikaupastamme.

.
Terapiaperhonen-

Tilaa meidän uutiskirje

Uutiskirjeen tilaajana saat kuukausittain vaihtuvia etuja sekä ajankohtaista tietoa meistä. 

Terapiaperhonen-

Tilaa meidän uutiskirje

Uutiskirjeen tilaajana saat kuukausittain vaihtuvia etuja sekä ajankohtaista tietoa meistä.