Nimeni on Päivi. Valmistuin fysioterapeutiksi Tampereelta vuonna 2002. Olen aiemmin työskennellyt terveyskeskuksessa sekä yksityissektorilla tuki- ja liikuntaelin- sekä neurologisen kuntoutuksen parissa. Lisäksi olen ohjannut joogaa, PhysioPilatesta sekä monenlaista muuta ryhmäliikuntaa.
Miellän ihmisen psykofyysisenä kokonaisuutena. Kehon oireet koetaan aina yksilöllisesti ja ne voivat heijastua muuhun elämään monin eri tavoin. Keho-mieli -yhteyden sekä vuorovaikutuksen merkitys kuntoutumisessa onkin itseäni kiinnostava osatekijä. Hienointa on huomata positiivisia muutoksia alkavan tapahtua joskus hyvinkin pienillä siirroilla.
Fysioterapeuttina olen kuunteleva ja perusteellinen. Nautin siitä, kuinka monesta näkökulmasta ongelmia voidaan lähteä yksilöllisesti purkamaan. Oppiminen ei koskaan lopu ja lisäkoulutukset tuovat aina uutta ymmärrystä ja työkaluja. Kouluttauduin juuri äänentuottoon ja hengitykseen keskittyvän VoiceMassage -menetelmän osaajaksi.
Lämpimästi tervetuloa asiakkaakseni!
57200 Savonlinna
Puh. 050 475 0560
50100 Mikkeli
Puh. 050 475 0560
© Terapiaperhonen. Y-tunnus 2450832-7. Kaikki oikeudet pidätetään.