Oletko joskus ollut tilanteessa, jossa olet saanut jumpparilta kotiohjeita, mutta niiden tekeminen ei jaksa aina innostaa? Olen koonnut tähän blogiin joitakin asioita, jotka saattavat auttaa harjoittelussasi.

Yleensä fysioterapiaa on liian vähän ja fysioterapeutin tulisi saada kuntoutuja harjoittelemaan aktiivisesti ja omatoimisesti. Taitojen karttumiseen tai kunnon kohenemiseen tarvitaan yleensä paljon harjoitusta ja toistoja. Pelkillä fysioterapiakäynneillä ei välttämättä päästä siihen mihin olisi mahdollisuuksia.

Kaikki lähtee omista tavoitteistasi. Unelmoi ja mieti mitä haluaisit saavuttaa, mieluiten mahdollisimman konkreettisesti. Usein tavoitteet liittyvät liikunta- ja toimintakyvyn parantumiseen sekä kipujen lieventymiseen. Kuvittele mitä tapahtuu kun olet saavuttanut tavoitteesi. Voit miettiä vaikka sitä, että jos tasapaino paranee niin mitä kaikkea voisit tehdä.  Tavoitteiden olisi hyvä olla kohtuullisia, saavutettavissa olevia. Tässä fysioterapeutti on tukena, hänen kanssaan käydään läpi mitä kaikkea tavoitteiden saavuttaminen vaatii. Tavoitteet on tärkeää myös kirjata ylös ja niitä kannattaa fysioterapiajakson aikana myös kertailla. Välitavoitteita kannattaa myös tehdä ja niihin päästyä voi palkita itsensä vaikka jollain mukavalla tekemisellä tai hyvällä ruualla.

Yksi parhaista motivaation ylläpitäjistä on huomata oman kunnon ja taitojen kehittyminen. Harjoitteiden olisi hyvä olla sopivan haastavia ja niiden myötä voi huomata, että ”tämä ei vielä kuukausi sitten onnistunut kunnolla, mutta nythän se meni jo hyvin”. Tässä voi olla tukena myös testaus. Yleensä fysioterapiajaksolla tehdään alku- ja lopputestaukset, mutta testejä olisi hyvä tehdä myös pitkin matkaa. Fysioterapiakäynneillä on tärkeää myös kontrolloida miten kotiharjoitteet sujuvat ja tehdä niihin tarvittavia muutoksia. Muista että fysioterapeutti on tukenasi.

Tee harjoittelusta mukavaa. Monipuoliset harjoitteet on mielekkäitä tehdä. Voit käyttää myös mielimusiikkiasi taustalla tai vaikka antamaan liikkeisiin rytmiä. Mieti mikä harjoitteluaika sopii parhaiten päivärytmiisi.

Fysioterapeutin tai lähipiirin antama positiivinen palaute on tärkeää. Tässä yhteydessä positiivisuutta ei voi liikaa korostaa. 

Harjoituspäiväkirjan ylläpitäminen voi auttaa harjoitteiden tekemisessä. Päiväkirjaan kannattaa merkitä harjoitteluun käytetty aika, mitä harjoitteita teit ja vaikka miten harjoitteet sujuivat.

Mikäli  ryhmässä tekeminen on mahdollista, niin se olisi myös hyvä motivaation ylläpitäjä. Kavereilta saa aina tsemppiä.

Omaa kehoa kannattaa kuunnella. Mieti mitä yksittäinen liike tai liikuntasuoritus sinulle tekee. Älä suorita liikaa vaan pyri nauttimaan tekemisestäsi. Joskushan nauttiminen voi tarkoittaa myös sitä, että pistää itsensä aivan täysillä likoon, sekin voi tuntua hyvältä. Muista riittävä lepo, elämä ei saa olla pelkkää treenaamista. Ole itsellesi armollinen.

Lopuksi on hyvä muistaa että vain toteutunut harjoittelu saa aikaan muutoksia.  Myöskään harjoittelun vaikutukset ei varastoidu ja siksi säännöllinen harjoittelu on tärkeää.

Treenaamisiin!

Fysioterapia fysioterapeutti Juha Veinola

Jusa

Jos tarvitset tsemppiä ja motivaatiota itsellesi tai läheisellesi kotiharjoitteluun, niin voit ostaa lahjakortin kotikäynnille suoraan verkkokaupastamme.

Kirjoitus on julkaistu alun perin Kuntoutus julkaisussa 1/2019. Teksti on lyhennelmä artikkelista, lähdeluettelon ja koko tekstin löydät täältä Seksuaalisuuden puheeksi ottaminen kuntoutuksessa | Kuntoutus (journal.fi)

Kirjoittajat:

Henna Kekkonen, toimintaterapeutti AMK, auktorisoitu seksuaalineuvoja SSS, seksuaaliterapeutti

Kaija Nevalainen, erikoistoimintaterapeutti, TtM, lehtori, Oulun Ammattikorkeakoulu Oy

Johdanto

Seksuaalisuus on osa ihmisyyttä kaikissa elämänvaiheissa, ja se muuttuu ja mukautuu elämänvaiheiden ja -tilanteiden myötä (WHO 2006). Seksuaalisuuden olemassaolo ei ole riippuvaista terveydestä tai iästä, vaan seksuaalisuus on myös sairaiden ja vammautuneiden oikeus ja ominaisuus. Seksuaalioikeudet ovat universaaleja ihmisoikeuksia ja perustuvat kaikille kuuluvaan vapauteen, arvoon ja yhdenvertaisuuteen. Kuntoutuksen ammattilaiset työskentelevät tiiviisti erilaisten sairauksien ja elämänkriisien parissa. Seksuaalisuutta tulisi käsitellä kuntoutuksen osana, jos ammattilaiset haluavat toteuttaa kokonaisvaltaista ihmisen kohtaamista. (Rosenberg 2006, 283; Sengupta & Sakellariou 2014, 101; Stein ym. 2012, 1842.)

Sairastunut on aina ensin seksuaalinen ihminen, jolla on sairaus, eikä sairas ihminen, jolla on seksuaalisuus (Bildjuschkin & Ruuhilahti 2010, 13; Santalahti & Lehtonen 2016, 22). Asiakkaita tulee kohdella yhdenvertaisesti, yksilöllisesti ja arvostaen myös silloin, kun heillä on tarpeita ja seksuaalisuuteen ja seksuaaliterveyden edistämiseen liittyviä toiveita. Heidän itsemääräämisoikeuttaan tulee kunnioittaa ilman sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen, ikään, vammaan, etniseen tai kansalliseen alkuperään, kieleen tai muihin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin perustuvaa syrjintää. (Klemetti & Raussi-Lehto 2016.) Sairastuminen ja siitä johtuvat kehon ja mielen muutokset aiheuttavat aina kriisin. Seksuaalisuus, halu ja nautinto saattavat jäädä huomiotta. Kehollisuus vaikuttaa tällöin mieleen hyvin voimakkaasti. (Bildjuschkin & Ruuhilahti 2010, 79; Santalahti & Lehtonen 2016, 165.) Vakava sairastuminen ja siitä johtuva fyysinen kyvyttömyys johtavat usein seksuaaliterveyden ongelmiin.

Tutkimusten mukaan seksuaaliterveyden haasteet ovat sairastuneilla vallitsevampia kuin niin sanottujen terveiden ihmisten keskuudessa (Kedde ym. 2012, 64). Ryttyläinen ja Virolainen (2009, 2) toteavat sairauksien, lääkitysten ja hoitotoimenpiteiden vaikuttavan ihmisen seksuaaliterveyteen aina yksilöllisesti. Asiakkaalla tulisi olla lupa puhua ja kysyä seksuaalisuudesta – se ei saisi hävitä erilaisten toimenpiteiden alle. Seksuaalisuudesta keskusteleminen kuntoutujan kanssa edellyttää luottamuksellista vuorovaikutussuhdetta asiakkaan ja kuntoutusammattilaisen välillä. Seksuaalisuuden äärellä ihminen on kaikkein paljaimmillaan ja samalla haavoittuvimmillaan. (Santalahti & Lehtonen 2016.) Jotta kuntoutuja tulee kohdatuksi, kuulluksi ja ymmärretyksi omana seksuaalisena olentonaan, työntekijän tulee olla tietoinen omaan seksuaalisuuteensa liittyvistä arvoistaan ja asenteistaan. Karkaus-Rikbergin (2000, 293) mukaan seksuaalisuuteen ja sen toteuttamiseen liittyviä esteitä ovat uskomukset, tabut, asenteet ja stereotypiat. Seksuaalisuuteen ja vammaisuuteen yhdessä muodostuu eräänlainen kaksoisherkkyys, sillä seksuaalisuus ja vammaisuus herättävät monenlaisia tunteita, ajatuksia ja ehkä jopa myös esteitä. Vammaisten henkilöiden seksuaalisuudesta puhuttaessa on lähdettävä siitä, että terveiden ja vammaisten seksuaalisuudessa on enemmän yhteistä kuin erilaista.

Seksuaaliohjaus ja -neuvonta kuntoutuksen ammattilaisen työmenetelmänä

Asiakkaan ohjaus ja neuvonta on tärkeä osa kuntoutusammattilaisen työtä. Seksuaalisuuden puheeksi ottamisen tärkeydestä alkaa terveydenhuollon ammattilaisten keskuudessa olla yksimielisyys: se kuuluu osaksi asiakkaan kokonaisvaltaista hoitoa ja kuntoutusta. Seksuaalisuus tulee ottaa huomioon asiakkaan hoidon ja kuntoutuksen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa. (Sinisaari-Eskelinen ym. 2016, 290.) Tästä huolimatta seksuaalisuus on aiheena hyvin sivuutettu ja ohitettu aihepiiri. Dyer ja das Nair (2014, 1432) toteavat tutkimuksessaan, että silloin, kun aihe on kaikkien aihe, kukaan ei ota siitä vastuuta, vaan kaikki olettavat jonkun toisen hoitavan keskustelun. ”Everybody’s business is nobody’s business”. Lopputuloksena on, ettei puheeksi ottamista tee kukaan. Kaikilla kuntoutuksen ammattilaisilla on tärkeä rooli asiakkaan seksuaalisuuden edistämisessä. Moreno ym. (2015, 115) ja Dyer ja das Nair (2014, 1432) toteavat useimmiten ongelmaksi muodostuvan, että ammattilaiset odottavat asiakkaan itsensä ottavan aiheen esille eivätkä itse koe löytävänsä sopivia sanoja asiasta keskusteluun. Puheeksi ottamista vaikeuttavat muun muassa oma nolostuminen, tiedon ja taidon puuttuminen, ajan puute sekä uskomusten ja välineiden puuttuminen. Richardsin ym:iden (2016, 1480) tutkimuksessa puheeksi ottamiseen vaikuttivat työskentelyorganisaation asettamat resurssit (muun muassa ajankäytön mahdollisuudet), ammattilaisen omat käsitykset omista taidoistaan sekä negatiiviset asenteet asiakasta ja seksuaalisuutta kohtaan. Myös oma suhtautuminen seksuaalisuuteen vaikuttaa joko positiivisesti tai negatiivisesti kuntoutustyöntekijän haluun ottaa seksuaaliterveyspuheeksi kuntoutujien kanssa (Haboubi & Lincoln 2003). Jokaisella sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon suorittaneella tulisi olla riittävät tiedot ja taidot tarjota seksuaalineuvontaa.

Ensimmäinen ja tärkeä askel tähän suuntaan on se, että ammattilainen pyrkii tietoisesti ymmärtämään omaa seksuaalisuuttaan ja miettimään asioita, jotka siihen ovat vaikuttaneet. Seksuaalianamneesi on oivallinen työkalu niin omaan seksuaalisuuteen tutustumiseksi kuin myös asiakkaankin kanssa käytettäväksi esimerkiksi esitietolomakkeena yhteistyösuhteen alussa. Seksuaalianamneesi löytyy esimerkiksi TÄÄLTÄ.

Asiakkaan ikään kohdistuvat ammattilaisen oletukset tulevat esille lausahduksesta ”On tärkeämpiäkin asioita kuin seksi”, jolla puolusteltiin seksuaalisuudesta keskustelemattomuutta. Ikääntyneitä samoin kuin vammautuneita ihmisiä kohdellaan aseksuaaleina, eikä heidän seksuaalielämäänsä kiinnitetä huomiota. (Richards ym. 2016, 1480.) FINSEX- kyselytutkimuksen mukaan ikäihmisten käsitykset seksuaalisuudesta ovat kuitenkin muuttuneet viime aikoina. Eläkeläiset ovat aikaisempia sukupolvia useammin kokeneet seksuaalisuutensa tärkeäksi, eikä seksuaalisuus tunne ikärajaa. 50–59-vuotiaista naisista 93 prosenttia ja miehistä 98 prosenttia on seksuaalisesti aktiivisia. 60–69-vuotiaista naisista puolestaan 81 prosenttia ja miehistä 91 prosenttia on aktiivisia. Vielä 70–79-vuotiaiden ikäryhmässäkin 79 prosenttia miehistä ja naisista on seksuaalisesti aktiivisia. (Kontula 2009, 749) Ikädiskriminaatiota tulee välttää kaikessa seksuaaliohjauksessa ja tarjota mahdollisuutta keskustella seksuaalisuudesta asiakkaan ikään katsomatta (Hautamäki-Lamminen 2012, 98).

Seksuaalisuuden puheeksi ottaminen

Päävastuu keskustelun avaamisessa ja luvan antamisessa on aina ammattilaisella, ja tätä kuntoutujat odottavat. Ammattilaiset puolestaan odottavat keskustelun avausta kuntoutujalta itseltään. (Dyer & das Nair 2014, 1435; Richards ym. 2016, 8; Schmitz& Finkelstein 2015, 211.) Puhumattomuus seksuaaliterveyteen liittyvistä asioista saattaa jopa hankaloittaa kuntoutujan seksuaalisia ongelmia ja lisätä niiden kroonistumista (Pieters ym. 2017, 6). Tutkimusten mukaan kuntoutujat toivovat ammattilaisten ottavan keskustelussa aktiivisen roolin, mutta kuntoutuja määrää sen, onko siitä keskustelu tärkeää vai ei. Hän saa myös päättää, millä tarkkuustasolla keskustelua käydään. Työntekijän velvollisuutena on luoda ilmapiiri, jossa keskustelu on mahdollista. Peloista huolimatta seksuaalisuuteen liittyvistä asioista keskusteleminen ei syö työaikaa, vaan parhaimmillaan keskustelut vähentävät asiakkaan kipua, huolta ja ahdistusta ja tätä kautta mahdollisesti ovat välillisesti vähentämässä oireita ja tarvittavia hoitotoimenpiteitä. Kun asiakas kokee, että häntä kuullaan, motivaatio toipumiseen saattaa voimistua ja yhteistyö parantua. (Bildjuschkin & Ruuhilahti 2010, 71, 80; Sinisaari-Eskelinen ym.2016, 290.)

Seksuaalisuuden puheeksi oton oikea ajoitus vaihtelee yksilöllisesti ja sen arvioiminen vaatii ammattitaitoa. Koskaan ei tiedä, mitkä kuntoutujan omat kyvyt ovat missäkin kuntoutuksen vaiheessa, joten ammattilaisen tulisi ottaa seksuaalisuutta esille säännöllisin väliajoin. Riippuu yksilöstä, missä vaiheessa keskustelu voisi olla tarpeellista. Ammattilaiset pelkäävät, että liian aikaisessa vaiheessa aiheen esille ottaminen on loukkaavaa ja että sairastumisen alussa akuutit lääketieteelliset asiat menevät usein kaiken muun edelle. Paras aika keskustelulle olisi, kun valmistaudutaan emotionaalisesti ja fyysisesti palaamaan kotiin. Paluu arkeen nostattaa esille uusia kysymyksiä ja kokemuksia. (Dyer & das Nair 2014, 1434; Rosenberg 2006, 282; Schmitz & Finkelstein 2015, 211; Stein ym. 2012, 1847.)

Kuntoutuksen ammattilaisen on tärkeää tunnistaa, mitä näkökulmia seksuaalisuudesta kunkin kuntoutujan kanssa tuodaan esille. Jokainen kuntoutuja on yksilöllinen samoin kuin hänellä oleva sairaus, vamma tai muu toimintakyvyn rajoite, ja kaikki ne asettavat omia vaatimuksia seksuaalisuudesta puhumiselle. Sensitiivinen ja kunnioittava lähestymistapa samoin kuin kumppanin mukaan ottaminen keskusteluun on tärkeätä. Käsitteistön tulee olla asiakkaan tarpeisiin sopivaa – yhteisen kielen löytäminen on olennaista. Sokki- ja reaktiovaiheessa keskustelun tulee olla selkeää, ja valmiit kysymykset helpottavat asiakasta. On tärkeää sanoa ääneen asioita, joita sairastunut mahdollisesti pelkää, mutta ei uskalla ottaa puheeksi. (Bildjuschkin & Ruuhilahti 2010, 94; Sawin ym. 2002, 31; Rosenberg 2006, 282.)

Asiakkaat tarvitsevat ammattilaisten ohjausta, tietoa ja tukea seksuaalisten ongelmien käsittelyyn. Ihmisillä on eri elämäntilanteissa seksuaalisuudesta paljon ennakkoluuloja ja vääriä tietoja, jotka haittaavat esimerkiksi seksuaalisen tyydytyksen saamista. Asiallisella, myönteiseen sävyyn kerrotulla tiedolla voi olla huomattava merkitys. Esimerkiksi ohjeet siitä, miten seksielämä muuttuu sairauden kohdatessa sekä miten ja milloin seksiä voi jatkaa sairastumisen jälkeen, auttavat monia pariskuntia. (Dyer & das Nair 2014, 1434; Ryttyläinen-Korhonen 2011, 12.) On tärkeää antaa sairaalle mahdollisuus ilmaista tunteita, joita vammautuminen on aiheuttanut. Aidosti kohtaava työote mahdollistaa sen, ettei työntekijän tarvitse osata tai tietää kaikkea, riittää kun uskaltaa kohdata ihmisen avoimesti. (Bildjuschkin & Ruuhilahti 201, 79; Rosenberg 2006, 83.) Usein sairastuneet kaipaavat suoraa tietoa seksin harrastamisen turvallisuudesta, seksuaalisen kanssakäymisen konkreettisista ongelmista (esimerkiksi erektiohäiriöt, asentovaikeudet ja kumppanin kanssa seksistä puhuminen) ja niihin konkreettisia ratkaisuja (Schmitz & Finkelstein 2015, 209).

Loppusanat

Kirjallisuudesta voimme todeta, että seksuaalisuus on tärkeä osa ihmisyyttä myös sairastumisen jälkeen. Kuitenkin kuntoutuksen ammattilaiset kokevat edelleen hankalaksi ottaa seksuaalisuutta puheeksi ja luoda keskustelulle lupaa-antava ilmapiiri. Suhtaudutaan helposti niin, että ”joku muu” on vastuussa asiasta, ja luotetaan siihen, että ”joku muu” keskustelee kuntoutujan kanssa. Kuntoutuksen ammattilaisina olemme kuitenkin kaikkein tiiviimmin tekemisissä kuntoutujan kanssa hänen arjessaan ja muuttuvassa elämäntilanteessaan. Olemme tärkeässä asemassa ihmisen kokonaisvaltaisessa kohtaamisessa. Kuntoutuksen käytössä olevat arviointimenetelmät keskittyvät paljolti toimintojen kartoittamiseen eivätkä elämänlaadullisiin kysymyksiin kuten seksuaalisuuteen.

Viralliset arviointivälineet ja kirjoitettu informaatio mahdollistaisivat seksuaalisten asioiden esille ottamisen. (Dyer & das Nair 2014, 1435; Stein ym. 2012, 1842.)

Kuntoutuksessa seksuaaliset ongelmat tulisi kuitenkin nähdä laajempana psykofyysissosiaalisena kokonaisuutena eikä vain fyysisenä suoritteena. (Schmitz & Finkelstein 2015, 210). Tulevaisuudessa onkin tärkeää pohtia konkreettisten arviointimenetelmien ja haastattelulomakkeiden kehittämistä kuntoutuksen ammattilaisille työkaluiksi, joissa on jo valmiiksi huomioitu seksuaalisuus. Kun se on valmiina teemana haastattelussa, puheeksi ottaminen on luonteva osa yhteistyösuhdetta. Kuntoutuksen ammattilaisen tärkein työkalu myös seksuaalisuuden kohtaamisessa on ”not knowing” -asenne. Emme voi arvottaa asioita, emme voi tietää mitään, emmekä voi tehdä työtämme oletusten pohjalta. Emme voi ajatella, etteivät seksiin liittyvät asiat ole kuntoutujalle tärkeitä, ellemme ole koskaan asiaa kysyneet. Emme voi myöskään olettaa, mitä seksuaalisuus kenellekin merkitsee tai miten kuntoutuja sitä toteuttaa elämässään. Kun omaksumme asenteen, ettemme tiedä mitään, on helpompi kohdata kuntoutuja yksilöllisesti, avoimesti ja hyväksyvästi ottaen huomioon hänen elämäntilanteensa, johon seksuaalisuus olennaisena osana kuuluu. Hyvän ammattilaisen ei tarvitse osata kaikkea eikä tietää vastauksia kaikkiin kysymyksiin. Riittää, että osaa kuunnella ja tarvittaessa kertoo asiakkaalle, ettei tiedä, mutta on halukas etsimään vastauksia, sekä tarvittaessa ohjaa eteenpäin. Seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset voivat itselle olla liian vaikeita käsitellä ja puhua, mutta se ei saa olla syy jättää kuntoutujaa niiden asioiden kanssa yksin. Yksi kuntoutusammattilaisen tärkeimpiä tehtäviä tässä onkin pohtia seksuaalisuuteen liittyviä omia asenteitaan, tunteitaan ja arvojaan. Toteamus, ettemme voi mennä asiakkaan kanssa sinne, missä emme ole itse olleet, on hyvin paikkansapitävä. Oman seksuaalisuuden hyväksyminen edistää myös seksuaalisuuden tunnistamista kuntoutujassa. Tieto paikallisista toimijoista ja seksologian osaajista voi olla riittävä kuntoutujalle. Paikallisia toimijoita voit hakea esimerkiksi Suomen Seksologisen Seuran asiantuntijahausta: http://seksologinenseura.fi/asiantuntijat/. Väestöliitto ja Sexpo-säätiö kouluttavat vuosittain seksuaalineuvojia ja seksuaaliterapeutteja, mikäli jatkokoulutus aiheeseen kiinnostaa. Myös lyhyempiä seksuaalisuuden kohtaamisen koulutuksia on tarjolla ympäri Suomen.

Lisätietoja

Henna Kekkonen, puh. 0503447864, [email protected]

Naisen elämänkaareen sisältyy valtavasti lantionpohjaan liittyviä tapahtumia, joista suurimpia muutoksia lantionpohjaan tapahtuu raskauden, synnytyksen sekä vaihdevuosien aikana. Useimmiten lantionpohja palautuu erilaisista muutoksista spontaanisti, mutta joskus palautuminen ja lantionpohjan toiminta häiriintyy.

Tyypillisimpiä lantionpohjan toimintahäiriöistä ovat virtsainkontinenssivaivat eli virtsankarkailu, jota esiintyy satunnaisesti jopa puolella kaikista naisista. 40–60-vuotiailla naisilla virtsankarkailua on noin 20 % ja yli 70-vuotiailla 50 %. Myös lapsilla esiintyy virtsankarkailua, jolloin puhutaan kastelusta. Lapsilla kasteluun liittyy usein myös ummetusta, joka on yksi aikuistenkin virtsankarkailun aiheuttajista.

Virtsankarkailu ei ole vakavaa, mutta on syytä tutkia, jos se on toistuvaa tai häiritsevää. Virtsainkontinenssista on hyvä erottaa karkailun tyyppi, jotta hoito ja kuntoutus osataan kohdistaa oikein. Virtsankarkailun eri tyyppejä ovat ponnistusinkontinenssi, pakkoinkontinenssi sekä sekamuotoinen inkontinenssi.

Ponnistusinkontinenssissa virtsaa karkaa, kun esimerkiksi aivastat, naurat tai teet äkkinäisen liikkeen. Tällöin virtsaa karkaa ilman virtsaamisen tarvetta. Lantionpohjan lihakset sekä tukirakenteet ns. pettävät, vatsaontelon paine ylittää virtsaputken sen hetkisen paineen, jonka vuoksi virtsaa pääsee karkaamaan. Altistavia tekijöitä ponnistusinkontinenssille ovat mm. raskaus ja synnytys, ylipaino sekä runsas tupakointi.

Pakkoinkontinenssissa on pakonomainen tarve käydä jatkuvasti pissalla. Tuolloin on pissahädän tunne, mutta pissaa ei välttämättä tule kuin pieni liraus. Kyse on siis hyvin usein vessakäyttäytymisestä, jossa pissalla käydään varmuuden vuoksi pienenkin pissahädän tunteesta, vaikka rakossa ei olisikaan juurikaan pissaa. Usein myös tulee rajoitettua juomista, jos ennakoi, ettei vessaan pääsekään heti. Pakkoinkontinenssin taustalla on krooninen rakonärsytys. Pakkoinkontinenssi voi liittyä myös jatkuviin virtsatieinfektioihin tai esimerkiksi aiempiin gynekologisiin leikkauksiin. Rakkolihas voi myös supistella tahattomasti neurologiseen sairauteen liittyen.Virtsaa siis karkaa, kun äkillinen pakonomainen virtsaamisen tarve yllättää rakon supistelun vuoksi.

Sekamuotoisessa inkontinenssissa on yllä mainittuja oireita niin ponnistus- kuin pakkoinkontinenssistakin.

Naisten vaihdevuosien jälkeen estrogeenin väheneminen vaikuttaa myös virtsankarkailuun. Useimmat naiset tyytyvät virtsankarkailuun, ja inkontinenssisuojien käyttöön. Virtsankarkailu on kuitenkin melko helposti hoidettavissa. Omaharjoitteluun on syytä sitoutua hyvien hoitotulosten aikaansaamiseksi. Myös pienillä elämäntapamuutoksilla voi olla suuri vaikutus virtsankarkailussa. Fyysisellä aktiivisuudella on ennaltaehkäisevä vaikutus virtsankarkailuun, etenkin yli 65 vuotta täyttäneillä. Mitä enemmän siis liikut, sen paremmassa kunnossa lantionpohjakin on!

Jos olet pohtinut virtsankarkailuun liittyviä asioita, olet epävarma lantionpohjan lihasten tunnistamisessa tai niiden harjoittelussa, kannattaakin kääntyä lantionpohjan toimintahäiriöihin perehtyneen fysioterapeutin puoleen. Fysioterapiassa kartoitetaan asiakkaan taustatekijät ja mahdolliset vaivan aiheuttajat. Fysioterapeutti ohjaa ja auttaa lantionpohjan lihasten tunnistamisessa, johon voidaan käyttää apuna esimerkiksi biopalauteharjoittelua. Terapeutti antaa yksilölliset harjoitteluohjeet, ja huolehtii kuntoutuksen seurannasta. Älä anna virtsankarkailun hallita elämääsi, se on hoidettavissa! 😊

Terapiaperhosessa fysioterapeutti Riina on erikoistunut lantionpohjan toimintahäiriöihin. Ajan Riinalle voit varata www.nettiajat.fi/3333 tai 050 410 2112.

Työssämme kuntoutuksen ammattilaisina kohtaamme erilaisia ihmisiä. Kokonaisvaltaisuus ja ihmisen oman persoonan ja elämän kunnioittaminen ovat meille monelle työskentelyn arvopohja ja ponnistuslauta. Haluamme kohdata ihmisen ihmisenä, kokonaisena ja arvostettuna. Monesti kuvaillaan, että hyvä kohtaaminen perustuu sensitiivisyyteen ja erilaisuuden ymmärtämiseen ja kunnioittamiseen. Haluaisimme tässä tekstissä kuitenkin kannustaa reflektoimaan erilaisia näkökulmia ihmisyyteen ja pohtimaan, miten asioihin suhtautuu.

OLETUKSIA TAI ENNAKKOLUULOJA?

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kokemuksia terveydenhuollosta on jonkin verran raportoitu Suomessakin, mutta enemmän maailmalta. Melkeinpä kaikista lähteistä valitettavasti näkyy, että vähemmistöt ovat raportoineet huomattavia ongelmia yrittäessään saada laadukasta terveydenhuoltoa, joka huomioisi ryhmän erityiset terveydelliset piirteet (1). Osa on kokenut suoranaista syrjintää ja epäasiallista kohtelua identiteettinsä tai suuntautumisensa vuoksi (2). On todettu, että LGBTQI+ identifioituneista ihmisistä osa on jättänyt sosiaali- ja terveysalan palveluita käyttämättä syrjinnän pelon takia (3).  Yleisimpiä LGBTQI+ ihmisten kokemuksia on kuntoutustyöntekijän tekemät yleistykset ja oletukset liittyen sukupuoleen tai seksuaalisuuteen esimerkiksi heteronormatiivisuuden pohjalta (4). Yleisesti ottaen terveysalan palveluiden käyttäjät toivovat, että palvelun tuottajilla olisi tietämystä seksuaalivähemmistöjen kokemuksista, jotta he voisivat tulla nähdyiksi, kuulluiksi ja arvostetuiksi – vähemmistöön kuuluvat ihmiset kokevat, että jos palveluntuottaja tuo aktiivisesti esiin tietämyksensä seksuaalisuuden moninaisuudesta, se vähentää heidän vähemmistöstressiään (5). 

Seksuaali- tai sukupuoli-identiteetin ei tulisi olla asioita, jotka määrittävät esimerkiksi kuntoutuksen laatua tai kohtaamisen taajuutta. Nämä asiat eivät saisi häiritä vuorovaikutussuhdetta ihmisen terveyteen tai kuntoutukseen liittyvissä asioissa. Puhumme kuitenkin ihmisen kokonaisvaltaisesta kohtaamisesta ja toisinaan se, että ihminen kokee tulleensa kohdatuksi ja hyväksytyksi myös näihin liittyvissä asioissa, voi vaikuttaa huomattavan positiivisesti luottamussuhteeseen.

Jo yksittäiselläkin terveydenhuollon ammattilaisen näkemyksellä ja asennoitumisella voi vaikuttaa siihen, kuinka asiakas hyväksyy oman seksuaalisuutensa ja kuinka arvostetuksi ja kokonaisvaltaisesti huomioiduksi asiakas kokee tulleensa. Täytyy kuitenkin muistaa, minkä asian vuoksi ihminen tulee kuntoutukseen ja hoitoon. Asiakkaat ovat kertoneet, että ovat hakeutuneet lääkäriin esimerkiksi yskän vuoksi ja lääkäri on ollut enemmän kiinnostunut heidän transsukupuolisuudesta ja korjausprosessista, kuin vaivasta, jonka vuoksi vastaanotolle on alun perin hakeutunut. 

TUTKI OMAA TYÖKALUPAKKIASI

Meillä kaikilla on omat työkalupakkimme suhteessa toisiin ihmisiin ja sosiaalisiin tilanteisiin. Meidän asenteemme ja ennakkoluulomme vaikuttavat usein negatiivisesti asiakaslähtöisyyteen sekä terapeuttiseen suhteeseen (6). Ne saattavat heijastua sanattomasti ja tahattomasti meidän elekielessämme tai olemisessamme. Kun uskaltaa katsoa vähän tarkemmin, huomaa helposti missä voi kohtaamista laajentaa. Hetero- ja sukupuolinormatiivisuus saattaa tulla esille salavihkaa puheessamme, mutta myös fyysisen ympäristön normit ovat olemassa – odotustilat ja haastattelulomakkeet ovat näitä paikkoja. Jos asiakas ei mahdukaan normiin, voi pahimmassa tapauksessa kommunikointi päättyä tähän. Hetero- ja sukupuolinormatiivisuus rakenteissa estää ja aiheuttaa pelkoa asiakkaalle kertoa avoimesti sukupuoli-identiteetistään, ilmaisustaan tai seksuaalisesta suuntautumisestaan. Tämä aiheuttaa sen, että asiakasryhmä jää näkymättömäksi jo rakenteiden tasolla eikä heitä osata tunnistaa palveluiden käyttäjiksi. (7, 8.)

Tärkeää on myös tunnistaa, että monimuotoisuus ei kosketa vain “valtaväestöä”, vaan kaikkia ihmisryhmiä vammaan, sairauteen, ikään, sukupuoleen, uskontoon tai kulttuuriin katsomatta. Olettamukset tietyn ihmisryhmän olemuksesta ovat välillä vaikeitakin murtaa. 

MITÄ MINÄ VOIN TEHDÄ? 

Omien asenteiden tunnistaminen on ensisijaisen tärkeää ja ammattilaiset ovat kokeneet, että vaikka se ei anna suoranaisia työkaluja spesifin tiedon antamiseen, se auttaa kuitenkin yllättävien ja vähemmän objektiivisten tilanteiden hallintaan (10). Koska koulutuksessa ei ole mahdollista opettaa kaikkia mahdollisia käyttäytymismalleja tai eteen tulevia tilanteita ammattilaisille, olisi parempi opettaa ammattilaisia tunnistamaan omia epämukavuuden tunteita seksuaalisuuden aiheita kohtaan ja käydä läpi strategioita, joilla käsitellä niitä niiden ohittamisen sijaan (11). On arvokasta reflektoida sitä, mikä meissä itsessämme resonoi, koska se voi kehittää huomattavasti terapiaprosessia (12). Oman identiteetin ymmärtäminen auttaa ymmärtämään ja kohtaamaan muita. 

Voit tarkastella työtilaasi ja toimintaasi esimerkiksi näiden kohtien kautta: 

  • Neutraalit ilmaisut puheessa. Esimerkiksi puhuminen kumppanista tai kumppaneista miehen/vaimon tilalla antaa asiakkaalle mahdollisuuden itse tuoda esille kumppanin sukupuolen tai useiden kumppaneiden olemassa olon, jos siihen ylipäätään on tarve. 
  • Miten lomakkeissa erilaisten perhemuotojen, sukupuolten ja kutsumanimen huomiointi on otettu huomioon? 
  • Millä tavoin wc-tilat on merkitty? Tilan voi yksinkertaisimmillaan merkitä vain sanalla WC.
  • Syrjinnästä vapaata aluetta voi tuoda esille esimerkiksi täältä tilattavalla merkillä. www.yhdenvertaisuus.fi
  • Jos haluat tuoda esille, että olet erityisen perehtynyt tai sensitiivinen moninaisten ihmisten kohtaamisessa, voit ilmaista sitä helposti myös sateenkaarella esim. laukussa tai avainnauhassa tai tuoda asian esille esim. firman nettisivuilla. 
  • Mitä toimintoja tarjoan asiakkaille kuntoutuksessa? Onko sukupuolesta riippumatta asiakkailla mahdollisuus valita, mitä kuntouttavia toimintoja heillä on saatavilla? Ohjaammeko lapsiasiakkaita leikeissä? Miten koemme tai suhtaudumme asiakkaan valitsemaan toimintaan? 

Huomaathan, että henkilöllä itsellään on oikeus valita, että haluaako hän jakaa henkilökohtaisia asioita.

Jos asialla on merkitystä esim. asiakkaan käyttämän nimen kannalta, voi kysyä mitä nimeä asiakas toivoo käytettävän itsestään ja käyttää tätä kirjauksissa ja kohtaamisissa. On tärkeää huomata, että ihminen ei välttämättä ole kertonut muille hoitoon tai kuntoutukseen osallistuville ihmisille kaikkia asioita, tai lähipiiriin kuuluu ihmisiä, ketkä eivät tiedä kaikkea liittyen esimerkiksi seksuaalisuuteen tai suuntautumiseen. Meidän tehtävämme on kunnioittaa tätä, emmekä voi kirjata asioita lausuntoihin tai kirjauksiin, mikäli emme ole varmoja asiakkaan luvanannosta. Kirjatessa kuntoutuksesta on muutenkin hyvä pohtia, onko tärkeää tuoda esille asiakkaan sukupuoli- tai seksuaali-identiteetti. On tärkeä tiedostaa, että kirjausten perusteella asiakas voi joutua kohtaamaan erilaista kohtelua kuin neutraalin kirjauksen jälkeen. Asiakkaalta voi myös kysyä mitä ja kuinka tahtoo asioita kirjattavan, jos ne ovat kuntoutuksen kannalta relevantteja. 

Jos asiakkaan kertoma tieto ei ole itselleen tuttu, voi kysyä mitä se asiakkaalle esim. kuntoutuksen kohdalla merkitsee ja kuinka toivoo sen tulevan huomioiduksi. Voi hyvin olla, ettei sillä ole mitään merkitystä kuntoutuksen kannalta, ja tällöin siihen ei tarvitse sen enempää kiinnittää huomiota. Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei asiakkaan kuulu toimia työntekijän kouluttajana, jos emme asiasta tiedä – voimme perehtyä aiheeseen itsenäisesti. Jos hämmennys liittyy siihen, että aihepiiri tuntuu sinusta pelottavalta, voit pohtia, miten nämä pelot ovat kehittyneet. Oman taustan ymmärtäminen voi avartaa mieltä ja auttaa pohtimaan asioita erilaisilta kanteilta.

Voi olla syytä myös pohtia etukäteen tilanteita, joissa vaaditaan asiakkaan riisuutumista tai koskettamista ja on hyvä varautua näkemään bindereitä, rintakehän maskulinisaatiosta johtuvia leikkausarpia tai muuta kehon moninaisuutta. Etukäteen voi heittää itselleen kysymyksen, että miten suhtautuisi tai vastaisi, jos asiakas kertoo kehonsa mustelmien tulleen bdsm-sessiosta, eikä väkivallasta, mikäli mustelmat aiheuttavat keskustelun tai kysymyksen. 

Asiakkaan ulkonäöstä eikä nimestä voi päätellä ihmisen sukupuoli- tai seksuaali-identiteettiä. Samalla ihmisellä oma kokemus tai ilmaisu voi myös vaihdella. Myös näihin on hyvä suhtautua neutraalisti.  Kun asiakas kertoo sinulle identiteetistään, se on luottamuksen osoitus – kohtaathan sen kunnioittaen. Seksuaalisuuden puheeksiotto on meille useilla hyvin herkkää ja sensitiivistä. Sen puheeksi otto ammattilaisena on haastavaa. Vielä hankalampaa se usein on asiakkaalle, joka avaa ammattilaiselle itsestään jotain tärkeää ja asettaa itsensä avoimeksi.

Heteronormatiivinen kommunikaatio ja käytännöt tekevät vähemmistöjen kysymyksistä näkymättömiä ja esimerkiksi Valtonen (13) viittaa tutkielmassaan, Belognian ja Wittenin (14) tutkimukseen, jossa jopa 80 % vanhuspalveluiden tarjoajista kieltäytyi tunnin mittaisesta LBTQI+ asioita käsittelevästä koulutuksesta, perusteluina etteivät ne koskeneet heitä. Työntekijöiden keskuudessa siis vallitsee usein käsitys, ettei asiakkaina ole ollenkaan sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä (15).  Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat tärkeä aihe kauttaaltaan kuntoutuksen koulutusohjelmissa, jotta tasavertainen hoito ja monimuotoisuuden ymmärtäminen saavuttaisi kaikki seksuaalisesta orientaatiosta huolimatta (16). Jokaisen ihmisen yksittäinen työskentely heteronormatiivisuuden purkamiseen on samalla työtä laajemmin vahingoittavien ja rajoittavien normien purkamiseksi. 

Jos näitä yllä esiteltyjä tilanteita miettiessä jo nyt toteat, että eihän tämä nyt ole aihe eikä mitään, niin pysähdy sen ajatuksen ja tunteen ääreen. Upeaa, jos tulee olo, ettei aihe herätä sen enempää reaktiota ja pystyt suhtautumaan aiheeseen neutraalisti ja avoimesti. Mutta tämäkin tunne ja läpikäynti on tarpeellinen. On hyvä, jos pystyy toteamaan itselleen, että olen tämän asian kanssa sinut! Tarpeen on kuitenkin tiedostaa edelleen, että jos ohitamme aiheen kokonaan itse käsittelemättä (vaikka se siis olisikin se käsittelyn lopputulos se, että olen asian kanssa sinut), niin silloin asioiden kohtaaminen ei välttämättä olekaan helppoa työarjessa. 

Haluamme viimeiseksi painottaa, että kuitenkin kaikkein tärkein asia on, ettei asiakasta jätetä yksin, mikäli haastavia tilanteita tai kysymyksiä tulee eteen. Tärkeää ei ole tiedon määrä, vaan kunnioittava, arvostava kohtaaminen, jossa ammattilainen on tietoinen omien seksuaalisuuteen liittyvien arvojen ja asenteiden vaikutuksista kohtaamisiin. Voit rohkeasti sanoa, ettet osaa juuri tässä kyseisessä asiassa auttaa, mutta voit auttaa etsimään ammattilaisia kuka osaa. Seksologiaan erikoistuneita ammattilaisia löydät esimerkiksi Suomen seksologisen seuran asiantuntijahausta www.suomenseksologinenseura.fi/asiantuntijat, josta löydät apua ja tietoa itsellesi tai asiakkaallesi. Kenenkään ei tarvitse tietää tai osata kaikkea yksin. 

Artikkelin kirjoittajat kouluttavat mielellään seksuaalisuuden huomioimisesta kuntoutustyössä, sukupuolen ja seksuaali-identiteetin moninaisuudesta ja monista muista seksuaalisuuden teemoista. 

Henna Kekkonen, toimintaterapeutti (YAMK valm. 2021), Erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) [email protected], puh. 050344 7864

Instagram: @terapiaperhonen @selkoseks

Facebook: Terapiaperhonen 

Marjo Viinanen, toimintaterapeutti, Erityistason seksuaaliterapeutti (NACS), ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja, työnohjaaja STOry (valm 21/21), ratkaisukeskeinen lyhyterapeutti (valm 6/22) [email protected] p.040 6452696

Instagram: @marjoviinanen

Facebook: Terapiapalvelut Marjo Viinanen

Kiitokset myös tekstiä kommentoineelle fysioterapeutti, seksuaalineuvoja Tiina Manniselle (@lempimieli), kenen syväluotaavaa ja niin monipuolista katsantokantaa kunnioitamme syvästi.

LÄHTEET 

1 Manzer, Dana & O´Sullivan, Lucia & Doucet, Shelley 2008. Myths, misunderstandings, and missing information: Experiences of nurse practitioners providing primary care to lesbian, gay, bisexual, and transgender patients. The Canadian Journal of Human Sexuality. 27 (2) 157–170. 

2 Törmä, Sinikka & Huotari, Kari & Tuokkola, Kati & Pitkänen, Sari 2014: Ikäihmisten moninaisuus näkyväksi. Selvitys vähemmistöihin kuuluvien ikääntyneiden henkilöiden kokemasta syrjinnästä sosiaali- ja terveyspalveluissa. Sisäministeriön julkaisu 14/2014.

3 Jalava, Jenni 2013: Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen toiveet ja tarpeet yhdenvertaiseen vanhuuteen. Opinnäytetyö. Satakunnan ammattikorkeakoulu. Vanhustyön koulutusohjelma.

4 Ross, Meghan & Setchell, Jenny 2019. People who identify as LGBTIQ+ can experience assumptions, discomfort, some discrimination, and a lack of knowledge while attending physiotherapy: a survey. J Physiother. 65(2). 99–105.

5 Grigorovich, Alisa 2015. The meaning of quality of care in home care settings: older lesbian ja bisexual women’s perspectives. Scandinavian Journal of Caring Sciences 30. 108–116.

6 Areskoug-Josefsson, Kristina & Fristed, Sofi 2017. Occupational therapy students’ views on addressing sexual health. Scandinavian journal of occupational therapy. 22. 1–9.

7 Hovey, Jaime 2009: Nursing Wounds: Why LGBT Elders Need Protection from Dis-crimination and Abuse Based on Sexual Orientation and Gender Identity. Elder Law Journal 17 (1), 95–123.

 8 Röndahl, Gerd & Innala, Sune & Carlsson, Marianne 2006: Heterosexual assumptions in verbal and non-verbal communication in nursing. Journal of Advanced Nursing 56 (4), 373–381.

9 Jaskari, Onni 2020. Vähemmistöstressi uhkana seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen terveydelle. Pro Gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto. Lääketieteellinen tiedekunta. 

10 Kazukauskas, Kelly & Lam, Chow 2010. Disability and sexuality: knowledge, attitudes and level of comfort among rehabilitation counselors. Rehabilitation Counseling Bulletin 54 (1) 15–25.

 11 Pynor, Rosemary & Weerakoon, Patricia & Jones, Mairwen 2005. A preliminary investigation of physiotherapy students’ attitudes toward issues of sexuality in clinical practice. Physiotherapy 91. 42–48.

12 Hedges, Fran 2010. The Reflexivity in Therapeutic Practice. Palgrave Macmillan. China.

13 Valtonen, Saini 2014. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien vanhusten kohtaaminen pitkäaikaisessa laitoshoidossa – hoitajien näkökulma. Helsingin yliopisto. Pro Gradu -tutkielma. Valtiotieteellinen tiedekunta. 

14 Belognia, Lisa & Witten, Tarynn M. 2006: We Don’t Have That Kind of Client Here: Institutionalized Bias Against and Resistance to Transgender and Intersex Aging Research and Training in Elder Care Facilities. American Public Health Association, Gerontological Health Newsletter, Fall 2006.

15 Valtonen, Saini 2012: Yhdenvertainen vanhuus -projekti. Raportti vanhustyöntekijöille suunnatun kyselyn tuloksista. http://seta.fi/doc/raportti_vanhustyon_ammattilaiset_valtonen_saini2012.pdf.

16 Areskoug-Josefsson, Kristina & Gard, Gunvor 2015. Sexual health as a part of physiotherapy: the voices ofphysiotherapy students. Sex Disabil 33. 513–532.

Aloittelin 7 viikkoa sitten tiukemman treeniohjelman, jossa mukana on sekä voimaharjoittelua, että juoksua. Treenikertoja viikossa tulee yhteensä viisi ja lisäksi tähän sisältyy kehonhuoltoa, jotka tukevat näitä molempia liikuntamuotoja. Ennen juoksu- ja salitreeniä teen alkulämmittelyjä sekä tottakai loppujäähdyttelyt. Tiesin kuitenkin jo entuudestaan, että kehoni on hitaampi palautumaan rankemmasta liikunnasta, joten olin jo valmiiksi päättänyt ottaa palautumiseen avuksi Neurosonicissa käynnin.

Normaalisti tarvitsen voimatreenistä palautumiseen kolme päivää. Eniten lihakset ovat kipeimpänä toisena päivänä treenin jälkeen. Miten sitten toteuttaa yhtälö, jos treenejä on viisi viikossa ja palautumiseen tarvittaisiin jo se kolme? Uskaltaisinpa väittää, että tämä on varmasti tuttu kysymys monelle liikuntaa harrastavalle. Fyysiseen palautumiseen vaikuttaa toki moni asia; miten nukut, miten syöt, juotko vettä tarpeeksi, saatko tarvittavat vitamiinit, miten huollat kehoa, onko kehosi jatkuvassa stressitilassa, onko sinulla esim. aineenvaihduntaan vaikuttavia sairauksia jne. ja nämä ovatkin ehdottoman tärkeitä osa-alueita tarkasteltavaksi palautumisen kannalta. Mutta näiden lisäksi halusin kuitenkin testata Neurosonicia tukemaan palautumista varsinkin peräkkäisten treenipäivien välissä.

neurosonic ohjelmat
Neurosonic ohjelmia

Kokeilin Neurosonicia kuuden viikon ajan keskimäärin kolme kertaa viikossa. Hankalimmat palautumiskohdat itselle ovat olleet ne tilanteet, jolloin edellisenä päivänä on ollut salitreeni ja seuraavana päivänä olisi juoksutreeni edessä. Tässä kohtaa on hyvä huomioida se, että keho pitäisi samalla valmistaa tulevaan treeniin, mutta myöskin saada hiukan rentoutumaan edellisestä treenistä eli täyttä rentoutumissignaalia ei tässä kohdin olisi järkevintä antaa keholle. Neurosonicissa on kuitenkin se erinomainen puoli, että siinä on useampia eri ohjelmavaihtoehtoja.

Päädyimme yhdessä Terapiaperhosen työntekijän kanssa alkukartoituksessa siihen vaihtoehtoon, että näiden treenipäivien välissä otan lyhyemmällä ohjelmalla rentoutuksen ja varsinaisina kehonhuoltopäivinä sitten pidemmän palautumisohjelman. Alkuun ajatus itsellä kyllä rehellisesti oli, että no voiko noin lyhyt ohjelma sitten tehota. No nähtävästi voi! Lyhyt rentoutusohjelma toi sen hyödyn, että pahimmat kipualueet rauhoittuivat eli selkeästi tällä oli konkreettinen hyöty palautumisen nopeutumisessa ja näin ollen keho oli myös valmiimpi jo seuraavaan treeniin. Lepopäivien pidempi palautumisohjelma taas toi sen hyödyn, että fyysisesti olo tuntui käynnin jälkeen täysin rentoutuneelta, mutta ei kuitenkaan väsyneeltä. Pidempi palautumisohjelma tuki selkeästi myös enemmän syvää unta. Yhteenvetona voisinkin todeta, että jos sinulla on haasteita palautumisen kanssa, niin suosittelen ehdottomasti kokeilemaan Neurosonicia. Alkukartoituksen kautta saat itsellesi räätälöidyn ohjelman ja sitä kautta parhaimman avun.

P.S. Muistathan, että jokainen on yksilö, joten jokaiselle ohjelmat toimivat eri tavalla. Toisinsanoen, tässä tekstissä mainitut ohjelmat, jotka ovat sopineet minulle parhaiten, eivät välttämättä sovi sinulle parhaiten. <3

Blogiteksti on asiakkaamme kynästä.

usko elämään

Monimuotoinen paikallinen kipuoireyhtymä eli CRPS (Complex Regional Pain Syndrome) on harvalle kovin tuttu, mutta sen kuntoutukseen ja hoitoon tulisi ehdottomasti yhdistää moniammatillinen osaaminen. Myös ei-lääkinnällinen hoito on tärkeää ja alan kirjallisuudessa viitataankin yleisesti fysio- ja toimintaterapiaan osana kuntoutusta. Kuitenkin usein toimintaterapiaa koskevissa teksteissä puhutaan yläraajaan liittyvistä kiputiloista ja kivun hoitoon liittyvistä lastoista, karaisuhoidoista, peiliterapiasta tai motorisen toimintakyvyn vahvistamisesta. CRPS on tutkimuksien mukaan yleisempi ylä- kuin alaraajassa ja toimintaterapeutti mielletäänkin usein yläraajan toimintakyvyn osaajana, mutta tässä tekstissä haluamme pohtia toimintaterapian mahdollisuuksia laajemmin.

Kipu ei vaikuta vain raajan toimintakykyyn, vaan se näkyy elämän kaikilla osa-alueilla. Elämänlaatuun vaikuttavista tekijöistä voidaan pohtia ihmistä kokonaisuutena – siihen kuuluvat tietysti päivittäiset toiminnat ja harrastukset, mutta myös ihmisen identiteetti, roolit, minäkuva, pätevyyden tunne, tunne-elämä ja häpeäkysymykset. Kivun myötä voi näkyä myös esimerkiksi unihäiriöitä, masennusta, kognitiivista heikkoutta tai muita mielialaan liittyviä ongelmia. Kipu voi liittyä moniin erilaisiin taustatekijöihin ja syihin, mutta täytyy tiedostaa, että kivun kokemukseen vaikuttavat myös tunne-elämä, aiemmat elämänkokemukset, opitut käyttäytymismallit sekä esimerkiksi yleinen stressitila. Näiden psykologisten tekijöiden kanssa työskentely on osana toimintaterapiaa luontevasti – kuka minä olen toimijana, millaisia toimintamalleja minulle on kehittynyt ja miten niitä pystyn rakentamaan uudelleen.

Elämäntilanteen äkillisesti muuttuessa elämää aiemmin ohjannut tarina saattaa menettää pätevyytensä ja esimerkiksi sairastumisen myötä sisäinen tarina itsestämme voi vaatia tietoista pohdintaa. Tulevaisuuden epävarmuus, roolien epäselvyys ja oman paikan etsiminen osana yhteiskuntaa ja sosiaalista kenttää haastaa ihmistä ja näiden sisäisten tarinoiden kertominen ääneen voi muokata ulospäin näkyviä toimintatapoja. Tämän psykologisen työskentelyn avulla ihminen voi löytää itselleen vahvan uuden sisäisen tarinan, jonka avulla hän pystyy rakentamaan arkea ja elämäänsä paremmin – ja tämän myötä myös kivun hallinta, sietäminen, säätely, mutta ennen kaikkea kivun kanssa eläminen, helpottuu. Puhutaan siis tarinallisesta kuntoutumisesta, jonka avulla kokemus omasta arvokkuudesta ja merkityksellisyydestä saadaan takaisin. Toimintaterapian yksi perusajatuksia on vahvistaa ihmisen toimijuutta – kokemusta itsestä.

Yksi terapiassa keskusteltavia teemoja on usein tavat ja tottumukset. Tavat ja rutiinit ovat osittain automatisoituneita ja antavat arkeen helpottavan rytmin – mutta tavat voivat mahdollisesti myös heikentää elämänlaatua, ja tapoja muuttamalla voidaan myös kompensoida kivun tuomia rajoitteita. Toimintatapojen tarkastelu arkeen ja elämään liittyvissä toiminnoissa tärkeää, koska muutokset toimintakyvyssä voivat sekoittaa tapojen tarkoituksenmukaisuutta. Tapojen tarkastelu, saati muuttaminen, voi olla haasteellinen ja pitkä prosessi, jossa joutuu peilaamaan ja arvioimaan omaa toimintaa hyvinkin laajalti. Tavat liittyvät jälleen meidän elämämme rooleihin eri tilanteissa ja kun tapoja joudutaan muuttamaan, mahdollisesti roolienkin muutokset ovat tarpeellisia. Tottumusten muuttaminen yleensä herättää ihmisessä vastustusta ja se tulisikin aloittaa pienistä askeleista, jotta onnistumisen kokemuksen saaminen on mahdollista. Keskeistä on kuitenkin ymmärtää, että psyykkiset tekijät vaikuttavat aina ihmisen käyttäytymiseen, olipa kivulle elimellinen tausta tai ei.

Kipua ja elämää voi helpottaa tietoisuus jo terapeutin läsnäolosta ja avusta. Toimintaterapian toiminnalliset harjoitukset ja kivun lievittämiseen liittyvät menetelmät, mitä yllä on lueteltu, ovat arvokkaita ja niiden käyttöä tulee kokeilla myös, riippuen tietysti asiakkaan toiveista ja tavoitteista. Nämä tässä käsitellyt muut asiat kuitenkin ovat erottamattomasti osa ihmisen arkea ja ihmisen toimintakykyä ja koen, että juuri toimintaterapeuttina minun tulee uskaltaa ja osata katsoa ihmisen arkea hieman laajemmin. Psykologisen näkökulman yhdistäminen toiminnallisiin menetelmiin ja erilaisten menetelmien etsiminen (viikkojärjestyksen rakentaminen konkreettisesti, toimintojen itseanalyysi terapeutin reflektoinnilla höystettynä, toimintojen arvokartan tekeminen ym.) voivat rakentaa psykologisten ja toiminnallisten menetelmien yhteistyötä ja siltaa, ja asiakas saa näin kokemuksen konkreettisesta tekemisestä arjen hallinnan lisäämiseksi.

KUNTOUTUJAN KOKEMUKSIA TOIMINTATERAPIASTA

”Olen 47 -vuotias mies Etelä-Savosta ja minulle sattui työtapaturma 2001 – vasen käteni meni mankelitelojen väliin kyynärpäätä myöten, jonka myötä muodostui laaja-alainen hermovaurio ja CRPS2. Työtapaturman takia en ole pystynyt palaamaan töihin. Toimintaterapiassa olin ensimmäisen kerran 2005, josta minulle jäi mielikuva, että siellä palikoita siirretään laatikosta toiseen ja etsitään sopivaa juustohöylää käteen. Kun apuvälineet oli löydetty keittiööni, ja lasta käteen taivutettu niin sen jälkeen en ollut käynyt toimintaterapiassa.

Olin joulukuussa 2017 kipuvertaistukiryhmässä mukana ja keskustelin vertaisryhmän jäsenen kanssa, miten toimintaterapeutti on auttanut häntä selviämään arjen haasteissa. Keskustelun myötä otin yhteyttä toimintaterapeuttiin elokuussa 2018, ja kysyin, pystyykö hän auttamaan minun arkeni haasteissa. Kun olin saanut lääkärin lähetteeseen maksusitoumuksen, niin aloin käymään arkeani läpi toimintaterapeuttini kanssa.

Minulle selvisi esimerkiksi, miten pahasti minun arkeni ajankäyttö oli sekaisin, ja ymmärsin, että tarvitsen sen jäsentelyyn apua. Ilman toimintaterapiaa en olisi pystynyt yksin selviämään arjen ajankäytön haasteista, vaikka itse olin yrittänyt selvitä ja järkeistää arkeani. Huomasin, että niin pieni asia kuin ajankäytön hallinnan saaminen tasapainoon, vaikuttaa suuresti hyvinvointiini. Kun arki on tasapainoisempi, niin pystymme tarkastelemaan terapeutin kanssa muita arjen haasteita läpi, jotka vaikuttavat minun kipuni tasapainoon. Nyt vasta ymmärrän, miten tärkeää minulle on toimintaterapia.”

Kirjoittajat

Henna Kekkonen

toimintaterapeutti YAMK (valmistuu 2021)

erityistason seksuaaliterapeutti NACS

Terapiaperhonen Oy, Mikkeli/Savonlinna

[email protected]

puh. 050344 78 64

Kimmo Kanniainen

Suomen Kipu ry:n hallituksen jäsen

Sähköhoidoilla voidaan saada apua hankaliinkin kehon kiputiloihin. Monille varmasti tutuin sähkökipuhoidon muoto on TNS (TENS) eli transkutaaninen elektroninen hermostimulaatio. TENSiä on käytetty jo 1960-luvulta alkaen kivunhoidossa, ja siitä on tehty lukuisia tutkimuksia. Sillä voidaan helpottaa tuki- ja liikuntaelinten kiputiloja sekä hoitaa hermojuuri- ja hermovaurioita sekä neuropatiaa. TENSin vaikutus on paikallinen pehmytkudoksissa, ja se vaikuttaa myös ääreis- ja keskushermostoon. Kivunlievitys perustuu ns. porttikontrolliteoriaan, jossa pyritään vähentämään haitallisen kipustimuluksen etenemistä aivoihin. Toinen teoria kivunlievittämisestä TENSin avulla on kehon oman endorfiinitoiminnan käynnistyminen. Siinä opioideihin kuuluvat endorfiinit ja enkefaliinit kiinnittyvät opiaattireseptoreihin, ja estävät kipuviestin kulkemista selkäydintasolla. TENS on helppo ja turvallinen kivunlievitysmuoto.

Elektrodien asettelulla sekä koolla on merkitystä kivun hoidossa. Elektrodit voidaan asettaa kipualueelle tai lihasten mukaisesti. Asettelussa voidaan käyttää myös akupunktio- tai trigger-pisteitä sekä hermon ulostuloaukkoja tai kulkureittejä. Kipuun voidaan vaikuttaa myös kehon dermatomien eli ihon hermotusalueiden kautta.

Kivun hoito ei suinkaan ole ainoa hoito, jota terapeuttisilla sähköhoidoilla voidaan tehdä. Sähköllä voidaan myös stimuloida lihaksia; laite lähettää lihakselle signaalin, joka muistuttaa kehon oman hermoston välittämää signaalia. Näin saadaan aikaan lihassupistus. Sähköstimulaatio voi vaikuttaa verenkierron ja aineenvaihdunnan vilkastumiseen, helpottaa lihasten tunnistamista, vahvistaa heikentyneitä lihaksia sekä parantaa lihaksen spontaania aktivoitumista. Stimulaatiolla voidaan myös rentouttaa lihaksistoa sekä lievittää kiputiloja.

Sähköstimulaatiohoidoilla voidaan vaikuttaa mm. lantionpohjan toimintahäiriöihin. Hoidoissa käytetään pinta- ja /tai intraelektrodeja. Sähköstimulaatiohoidoilla voidaan vaikuttaa suolen ja rakon toiminnan normalisointiin, lantionpohjan lihastoiminnan aktivointiin, tuntostimulaatioon sekä kivun hoitoon.

Lantionpohjan lihasten tutkimisessa käytetään myös EMG-mittausta, jossa mitataan lantionpohjan lihasten supistumista, spontaania aktivaatiota sekä rentoutumista. Laitteen avulla voidaan myös tehdä erilaisia harjoitteita, jolloin puhutaan biopalauteharjoittelusta. Laitteissa on usein myös valmiita harjoitteluohjelmia, joita voi hyödyntää kotiharjoittelussa.

Sähköhoitoihin, kuten muihinkin hoitoihin liittyy vasta-aiheita eli syitä, jolloin hoitoa ei voida toteuttaa. Näitä ovat mm. sydämentahdistin, vaikeat rytmihäiriöt, epilepsia (pään ja niskan alueen hoidoissa), infektiot, kuume, vatsatauti, ihorikot, ihottumat, avoimet haavat, raskaus tai alle 8 vkoa synnytyksestä, akuutit paikalliset tulehdustilat (virtsatieinfektio, hiivatulehdus, sukupuolitaudit..), ihon tunnottomuus sekä monia muita syitä. Keskustelethan aina ennen sähköhoitoa hoitavan terapeuttisi kanssa mahdollisista vasta-aiheista.

Omassa työssäni käytössäni on lantionpohjan lihasten mittaukseen käytettävä Nu-Tek Elite EMG, jolla voidaan myös tehdä biopalauteharjoittelua. Laitteessa on myös useita erilaisia valmiita ohjelmia lantionpohjan harjoittelua ajatellen (stimulaatio). Samat ohjelmat löytyvät myös Nu-Tek Elite Mini kotiharjoittelulaitteista, joita meillä on vuokrattavissa kolme kappaletta. Noihin laitteisiin saadaan myös räätälöityä omia ohjelmia asiakkaiden tarpeiden mukaan. Lisäksi käytettävissä on lihasten stimulointiin ja kivunhoitoon EMS/TENS- laitteet. TENS-laite on monipuolinen ja turvallinen kehon eri kiputilojen hoitoon, jolla on saatu hyviä hoitotuloksia myös lantionpohjan kiputilojen hoidossa.

Pienellä vaivalla voidaan siis saada suuri, elämänlaatua parantava vaikutus. Olethan yhteydessä, kerron mielelläni lisää laitteista! 😊

Fysioterapeutti Riina Heinonen
Riina Heinonen, äitiysfysioterapeutti 
Terapiaperhonen Oy

Olen harrastanut monenlaista liikuntaa nuoresta saakka. Joukkoon on mahtunut niin yleisurheilua, telinevoimistelua, juoksua, kuntosalia, ryhmäliikuntaa, pyöräilyä, potkunyrkkeilyä, ratsastusta, uintia ja joogaa. Alku- ja loppulämmittelyt sekä erilaiset palautumisen keinot ja niiden tärkeys on tullut tutuksi jokaisessa lajissa, mutta silti arjen kiireiden keskellä ja iän karttuessa palautumisen huomaa hidastuneen. Lihakset tuntuvat herkemmin kireiltä ja kipeytyvät pidemmäksi aikaa liikuntasuorituksen jälkeen. Olo voi olla nuutunut monta päivää tiukemman treenin jälkeen, ja vaikka haluaisi säännöllisesti käydä vaikkapa siellä kuntosalilla, niin yksinkertaisesti ei pysty, kun kroppa ei ehdi palautua samalla tavalla.

Toisaalta tänä päivänä myös arki on kiireisempää ja samalla kehon kortisolitasot saattavat nousta huomaamatta pyörimään korkeammille tasoille. Tämä tarkoittaa toisin sanoen sitä, että stressi jyllää koko ajan kropassa, jolla taas on valitettavan negatiivinen vaikutus yöuniin (ja moneen muuhunkin). Ja miten sitten käykään, kun yöunet ovat huonot ja pitäisi palautua arjesta sekä liikunnasta? Jos ei saakaan mieltä ja kehoa rauhoitettua, vaikka haluaisi? Noh, varsinkaan pidemmällä aikavälillä ei ihan hirveän hyvin.  Monesti olen löytänyt itseni siitä noidankehästä, että pikku hiljaa huono palautuminen vie kropan niin ylikierroksille, ettei saa enää ollenkaan unta. Ja tällä tarkoitan sitä, että useampi viikko menee ihan parin tunnin yöunilla ja välillä ihan samoilla silmillä 247. Silloin ei auta muu kuin keskeyttää kaikki liikunta ja ottaa aikalisä pelkästään sille, että saa unenlaadun korjattua.

Neurosonicissa on valittavissa erilaisia ohjelmia eri tarpeisiin.

Kuten jo todettu, niin unen saaminen ei siinä vaiheessa välttämättä ole niin helppoa, kun koko keho on stressihormoneja täynnä – eli mieli ei vain suostu rauhoittumaan, vaikka kokeilisi mitä. Oikeastaan ainoa, mikä tähän sekametelisoppaan on ollut selkeästi itselle avuksi, on ollut Neurosonic. Samainen laite auttaa uniongelmiin, stressiin ja palautumiseen. Pakottaa kehon rentoutumaan, koska sen matalataajuinen värähtely vaikuttaa suoraan autonomiseen hermostoon. Neurosonicin avulla olen saanut unenlaatua paremmaksi eli nukahtaminen on helpottunut ja unenlaatu muuttunut selkeästi syvemmäksi ja pidempikestoisemmaksi. Tähän riitti pelkästään 5 käyntikertaa ja aion ehdottomasti jatkaa Neurosonicissa käyntejä, jotta voisin välttyä noilta uniongelmilta mahdollisimman paljon jatkossakin (ennaltaehkäisy).

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin ja siirtyä myös hiljalleen aktiivisen liikunnan pariin sekä samalla seurailla Neurosonicin vaikutusta varsinaiseen liikunnasta palautumiseen. Tästä lisää siis myöhemmin, joten pysythän kuulolla <3

Kirjoittaja: Laura Kostiainen, Terapiaperhonen Oy, Assistentti

Aikoja Savonlinnan Neurosoniciin voit varata täältä: https://www.nettiajat.fi/3333/nettiajanvaraus

(viimeinen osa)

Kuunnellessani kuntoutujaa voin hyödyntää dialogista kuuntelemista, kytkeytyä kuntoutujan sanoihin ja kysyä lisää. Voin tuoda omaa juttuani minä-muotoisesti, voin myös olla epävarma ja tarvittaessa loiventaa näkökulmaani. Tavoitteiden määrittelyssä voin hyödyntää ratkaisukeskeistä lähestymistapaa: kun kuntoutuja tuo oman tavoitteensa esille voidaan käydä läpi mitä kaikkea tietoa, taitoa, kokemusta ja asiakkaalla ja lähipiirillä on, joka voisi auttaa tavoitteen saavuttamisessa. On tärkeää pyrkiä kunnioittamaan kuntoutujien ja heidän lähipiirinsä omia ajatuksia ja resursseihin perustuvia ongelmanratkaisutapoja ja tutkimaan ja laajentamaan niitä (Mäenpää 2012). Lähiverkoston hyödyntäminen kannattaa, sieltä voi löytyä sellaisia ihmisiä, jotka voivat avustaa esim. harrastuksen aloittamisessa. Tavoitteiden laadinnassa kannattaa hyödyntää pienten askeleiden politiikkaa ja miettiä esim. pieniä välietappeja. Onnistumisia kannattaa käydä läpi ja antaa positiivista palautetta.

Narratiivista lähestymistapaa voisi hyödyntää esim. silloin, jos kuntoutujalla on motivaatio-ongelmaa. Useimmilla ihmisillä on liikunnasta ainakin jossain elämänvaiheessa myönteisiä kokemuksia. Näihin kokemuksiin voi mennä tarinoiden kautta ja etsiä sieltä motivaatio takaisin. Tässäkin lähipiiri voi auttaa. Vaihtoehtoisten tarinoiden kautta niihin liittyvät tiedot ja taidot on mahdollista ottaa myös käyttöön. Tarinoiden tiedostaminen muovaa myös identiteettiä ja rakentaa vahvempaa minäkuvaa sekä vaikuttaa myös elinympäristöön (Michael White/ Vesa Heiskanen 2001). On tärkeää muistaa, että ihmiset ovat oman elämänsä asiantuntijoita. Narratiivisuutta voidaan käyttää myös ongelman ulkoistamiseen: ongelma on ongelma, ei ihminen (Morgan 2008). Tätä ajatusta voisi hyödyntää esim. kivun tai sairauksien käsittelyssä. Tässä yhteydessä olen joskus kertonut tarinaa kuntoutujastani. Hän otti minuun yhteyttä n. vuosi kuntoutusjakson jälkeen ja halusi, että jakaisin hänen tarinaansa eteenpäin. Kuntoutujallani on perussairauksina nivelreuma ja Parkinsonin tauti. Lääkärit ovat ihmetelleet häntä tutkiessaan, miten hän on sairauksista huolimatta niin hyvässä kunnossa ja pirteä. Hän kertoo perustaneensa omaa nimeään kantavan osakeyhtiön (Raimo Oy). Tuosta yhtiöstä sairaudet omistavat 10 prosenttia kumpikin, hän itse omistaa 80 prosenttia. Nuo pienosakkaat kulkevat firmassa mukana, mutta niillä ei ole osakemäärän pienuudesta johtuen edes asioiden esittelyoikeutta. Kuntoutuja itse päättää mitä hänen firmassaan tapahtuu. Hän käyttää armeija-ajoiltaan mieleen jäänyttä sanontaa iskulauseenaan, toki muunneltuna: alkuperäinen “tuli ja liike” on nyt “ilo ja liike”.

Reflektiivisyyttä voin hyödyntää esim., jos kuntoutujan tarina tai ajatukset ovat liikuttaneet minua. Tämän voin ilmaista sanallisesti tai kehon kielellä ja tällä on mitä ilmeisemmin positiivinen vaikutus yhteistyöhömme. Kohtaamisissa voi hyödyntää useita lähestymistapoja samalla kertaa, esim. alussa narratiivisuutta (tarina liikunnasta), sitten sitä voi reflektoida (mitä tunteita herätti) ja lopuksi vaikka positiivisia asioita ratkaisukeskeisesti (“lihottaminen”). Tärkeää on, että menetelmä on tilanteeseen sopiva ja luonteva.

Kuten jo aiemmin mainittiin ovat keho ja mieli yhteydessä toisiinsa. Mielialan ollessa matala voi harjoitteluun kiinnipääseminen olla hankalaa. Toisaalta liikunta parantaa mielialaa ja tämä on hyvä tuoda kuntoutujille julki. Oman kehon kuuntelun opettelusta on kuntoutujille hyötyä. Heitä voi ohjata pysähtymään ja kuuntelemaan omia kehokokemuksiaan, esim. Kuunnellessani heitä voin kysyä “mitä tapahtuu, kun kerrot tämän? “(vartalon asento voi muuttua jne.).

Ihmisen sairastuessa vakavasti hänen elämänsä rakennelma romahtaa. Terapeuttina voin auttaa tuon rakennelman korjaamisessa parhaani mukaan. On mahdollista, että siitä ei tule alkuperäisen veroista ja osa palikoista voi puuttuakin, mutta jonkinlainen rakennelma siitä kuitenkin tulee. Voimavarakeskeiset menetelmät antavat työvälineitä avuksi ja auttavat tulevaisuuteen katsomiseen. Jokaisen menetelmän sisällä on paljon itselleni opittavaa, esim. erityyppiset kysymykset ja keskustelutavat. Vaikka tekniikkaa kannattaa opetella, on aito läsnäolo kuitenkin tärkeintä.

Juha Veinola, fysioterapeutti / Terapiaperhonen

Lähteet:

Arnkil, Tom Erik & Seikkula, Jaakko. (2014) Nehän kuunteli meitä. Tampere: Juvenes Print

Heiskanen, Vesa (2001). Michael White ja tarinoiden keveä syvyys. Ratkes 4/2001.

Holm, Pekka (2011). Voimavarakeskeinen psykoterapia ja muutos. Ratkes 1/2011.

Jämsä, Hanna (2016). Dialogisuus fysioterapiassa. Opinnäytetyö, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Morgan, Alice (2008). Johdatus narratiiviseen terapiaan. Jyväskylä: Gummerus

Mäenpää, Elina (2012). Reflektion taidosta. Opinnäytetyö. Aikuis- ja Yhteisökoulutus & Palmenia

Seikkula, Jaakko & Arnkil, Tom Erik (2005) Dialoginen verkostotyö. Helsinki: Tammi

Sukula, Seija & Vainiemi, Kirsi GAS-menetelmä, käsikirja, versio 4. Kela

Suomen fysioterapeutit / Eettinen toimikunta (2014) Fysioterapeutin eettiset ohjeet

World Health Organization/Stakes (2013) ICF – Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus. Tampere: Juvanes Print

Fysioterapiassa on useita erikoisaloja ja yhdistyksiä, esim. urheilufysioterapeutit, työfysioterapeutit, aikuisneurologiaan perehtyneet jne. Myös psykofyysinen fysioterapia on saanut oman yhdistyksensä. Psykofyysisessä fysioterapiassa pyritään näkemään ihminen kivun tai sairauden takaa. Nykyisin ymmärretään entistä paremmin, että keho ja mieli ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Kehon kuntouttamisessa hyödynnetään erilaisia fysioterapiatekniikoita. Mielen kuntoutumisen kannalta on olennaista terapeutin aito hyväksyvä läsnäolo ja miten kuntoutuja kohdataan. Kohtaamisessa on tärkeää, että kuntoutuja kokee tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi. Terapeutin vuorovaikutustaidoilla on merkitystä.

Fysioterapeutin eettisissä ohjeissa ensimmäisenä kohtana on, että fysioterapeutti kunnioittaa elämää, asiakkaan ihmisarvoa ja itsemääräämisoikeutta. Jo heti hoitojakson alussa olisi tärkeää saada luottamus herätettyä. Luottamus ei synny pelkillä keskustelutaidoilla, vaan jakamalla kokemuksia ja olemalla itse avoin. Kun kuntoutuja ja hänen mielipiteensä huomioidaan jo suunnitteluvaiheessa, voidaan vaikuttaa siihen, kuinka sitoutunut hän on terapiaansa ja kuntoutus on näin myös tuloksellisempaa. Fysioterapia on tavoitteellista toimintaa ja usein tavoitteen asettelussa käytetään GAS-menetelmää. Menetelmän ohjeistuksessa mainitaan, että lähtökohtana on asiakaslähtöisyys. Tavoitteen tunnistaminen perustuu haastatteluun ja kuntoutujan tilanteen kokonaisvaltaiseen selvittämiseen. Kuntoutujalle tärkeiden tavoitteiden tunnistamiseksi voidaan käyttää strukturoituja haastatteluja, jotka eivät rajaa kysyttäviä ongelmia, mutta joiden avulla voidaan selvittää kuntoutuksen kannalta merkitykselliset asiat.

Keskusteluissa olisi tärkeää käyttää avointa kuuntelua, joka on jaettu sanalliseen sekä keholliseen ilmaisuun, tilan antamista vastauksille ja mahdollisesti myös hiljaisuutta. Olisi myös hyvä tarkastella onko tilanne vastavuoroinen, jolloin tilanteessa voi syntyä jaettua ymmärrystä sekä luottamuksen herääminen molemmille osapuolille. Onnistuneessa avoimessa dialogissa kuntoutujan on mahdollista oppia tuntemaan itseään paremmin ja löytää omia kehittämistarpeitaan (Jämsä 2016). Jotta kuntoutujista tulisi enemmän toimijoita kohteena olemisen sijaan, olisi hyvä, jos olisi enemmän väljyyttä ja epävarmuuden sietämistä kuin vahvaa säätelyä ennustettavuuden saavuttamiseksi (Arnkil & Seikkula 2014).

Kuuntelemisessa on tärkeää kuunnella kuntoutujan omia sanoja ja mahdollisesti kysyä lisää. “Kuuntele mitä ihmiset sanovat, älä sitä mitä luulet heidän tarkoittavan” (Harry Goolishan). Kuntoutujan omien ilmaisujen toistaminen auttaa pysymään asiakkaan omalla kielialueella, mikä taas korostaa hänen kokemustensa ja ajatustensa arvoa ja ainutkertaisuutta (Seikkula & Arnkil 2005). Kuullessaan omat sanansa vastaanotettuina ja kunnioitettavasti toistettuna puhuja saa avartuvia mahdollisuuksia ymmärtää mitä on itse sanonut (Arnkil & Seikkula 2014). Kohtaamisessa omalla kehonkielellämme voimme viestittää, että kohtaaminen on merkittävä (esim. ryhti). Katsekontakti on tärkeä eikä oleellisia asioita kannata käydä läpi välttämättä silloin, jos kuntoutuja on hoitopöydällä vatsallaan.

Kuntoutuja saattaa myös haluta, että päätöksenteko on fysioterapeutin vastuulla. Tällainen tilanne tuo haasteita, kun tarkoituksena on saada kuntoutuja sitoutettua omaan kuntoutumiseensa. Onneksi tämä on nykyisin aika harvinaista. Työurani alkuvaiheessa tilanne oli toinen, silloin kuntoutujat olivat usein tottuneita siihen, että terapeutti ottaa ohjat.

Kohtaamisessa voidaan hyödyntää erilaisia voimavarakeskeisiä lähestymistapoja, joilla voi saada aikaan muutoksia hyvään suuntaan. On kuitenkin hyvä muistaa, etteivät lähestymistavat tai viitekehykset mitään tee, vaan ihmiset, jotka ovat läsnä, ovat tekijöitä/toimijoita, jotka joko aikaansaavat jotain tai sitten eivät (Holm 2011).

Juha Veinola, fysioterapeutti / Terapiaperhonen

Lähteet:

Arnkil, Tom Erik & Seikkula, Jaakko. (2014) Nehän kuunteli meitä. Tampere: Juvenes Print

Heiskanen, Vesa (2001). Michael White ja tarinoiden keveä syvyys. Ratkes 4/2001.

Holm, Pekka (2011). Voimavarakeskeinen psykoterapia ja muutos. Ratkes 1/2011.

Jämsä, Hanna (2016). Dialogisuus fysioterapiassa. Opinnäytetyö, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Morgan, Alice (2008). Johdatus narratiiviseen terapiaan. Jyväskylä: Gummerus

Mäenpää, Elina (2012). Reflektion taidosta. Opinnäytetyö. Aikuis- ja Yhteisökoulutus & Palmenia

Seikkula, Jaakko & Arnkil, Tom Erik (2005) Dialoginen verkostotyö. Helsinki: Tammi

Sukula, Seija & Vainiemi, Kirsi GAS-menetelmä, käsikirja, versio 4. Kela

Suomen fysioterapeutit / Eettinen toimikunta (2014) Fysioterapeutin eettiset ohjeet

World Health Organization/Stakes (2013) ICF – Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus. Tampere: Juvanes Print

Nimike lisätty ostoskoriin.
0 nimikettä - 0,00